Tiedote

Maanteiden talvihoitokausi on alkanut – Destian Kelikeskus ja Ilmatieteen laitos yhteistyössä jo 20 vuotta

Lokakuun myötä uusi maanteiden talvihoitokausi on käynnistynyt suurimmassa osassa Suomea. Destia hoitaa kauden aikana kunnossapitämiensä urakka-alueiden liukkaudentorjunnan ja aurauksen Väyläviraston asettamien laatuvaatimusten mukaisesti, luoden puitteet turvalliselle ja sujuvalle liikenteelle myös talvisissa olosuhteissa.

”Maailmassa moni asia muuttuu, mutta talvi tulee joka vuosi. Talvihoidossa reaaliaikainen tieto yhdistettynä ennusteisiin sekä ennakointi ovat onnistumisen avaimia. Oikea-aikaisilla ja tehokkailla toimilla vastaamme muuttuviin olosuhteisiin myös nopeiden kelimuutosten kohdatessa”, sanoo Destian Kunnossapitopalvelut-liiketoimintaryhmän johtaja Seppo Ylitapio.

Talvihoitokauden myötä käynnistyivät samalla myös Destian kuusi uutta maanteiden hoitourakkaa vuosille 2022–2027: Oulu, Alavus, Pielavesi, Kiuruvesi, Siikalatva sekä Viinijärvi. Destian markkinaosuus Suomen kunnossapitoalueista on noin 47 %.

Kelikeskuksen tuella ennakoivaa talvihoitoa jo vuosikymmenten ajan

Jo yli 30 vuoden ajan Destian talvikunnossapidon vahvana tukena on toiminut Kelikeskus, josta käsin asiantuntijat seuraavat sää- ja kelimuutoksia reaaliaikaisesti ympäri vuorokauden. Kelikeskuksessa teiden talvihoitoon erikoistuneet Destian asiantuntijat ja Ilmatieteen laitoksen meteorologit arvioivat säätilan ja ajokelin kehittymistä satelliitti- ja tutkakuvien, tiesääennusteiden sekä tiesääasemien ja kelikameroiden tuottaman datan pohjalta ja välittävät tietoa eteenpäin Destian kunnossapidon urakoitsijoille koko maassa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun Destia ja Ilmatieteen laitos aloittivat Kelikeskus-yhteistyön. Yhteistyön ansiosta Kelikeskus tuottaa parhaat mahdolliset sääennusteet ja ohjauksen teiden kunnossapitäjille kellonajasta riippumatta talven jokaisena päivänä.

Saadun tilannekuvan pohjalta Destian urakoitsijat saavat tiedon tarvittavista tienhoidon toimenpiteistä hyvissä ajoin. Ennakoivalla ja oikea-aikaisella talvikunnossapidolla on merkittävä vaikutus liikenteen turvallisuudelle ja sujuvuudelle.

Destia

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää yhteiskuntaa. Luomme kestävälle perustalle kaupunkirakentamisen innovaatioita ja älykkäitä infraratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja energian liikkumisen luontevana osana pohjoista elämää. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli noin 575 miljoonaa euroa. Destia on osa kansainvälistä Colas-konsernia. www.destia.fi