Historia

Rakennamme tulevaisuutta yli 200 vuoden kokemuksella

Olemme rakentaneet ja pitäneet kunnossa Suomen infrastruktuuria yli 200 vuotta. Juuremme ovat vuosina 1799–1809 Suomessa toimineessa Kustaa IV Adolfin perustamassa Kuninkaallisessa Suomen Koskenperkausjohtokunnassa. Vuosien saatossa toimintaa laajennettiin mm. tieverkon, siltojen, rautateiden ja satamien rakentamiseen sekä ylläpitoon.

Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1925 perustettiin Tie- ja vesirakennushallitus (TVH), joka jatkoi tieverkon kehittämistä ja rakentamista. TVH:ta seurasi Tie- ja vesirakennuslaitos (TVL) ja Tielaitos. Vuonna 1998 Tielaitoksen hallinnolliset viranomaistehtävät ja varsinainen tienpito erotettiin toisistaan hallinnoksi ja tuotannoksi. Tuotanto, suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito olivat kuitenkin edelleen osa viranomaistoimintaa. Vuosien 1998–2000 aikana Tielaitos valmistautui avoimeen kilpailuun.

Kohti avointa kilpailua

Vuonna 2001 Tielaitoksen tuotanto ja hallinto erotettiin lopullisesti kahdeksi erilliseksi organisaatioksi. Tielaitoksen tehtävää vastuullisena tienpitäjänä ja tienpidon tilaajana jatkoi Tiehallinto. Tielaitoksen tuotanto siirtyi kilpailemaan tiealan urakoista muiden maarakennusyrittäjien kanssa Tieliikelaitoksen nimellä. Kilpailu avautui asteittain, kunnes vuoden 2005 alussa Tieliikelaitos astui täysin avoimeen kilpailuun.

Destia-nimi syntyi ystävänpäivänä 2007 ja Tieliikelaitos otti sen käyttöön markkinointinimenään. Nimi voidaan juontaa latinan päättäväisyyttä tarkoittavasta destinatus-sanasta tai englannin määränpäätä tarkoittavasta sanasta destination.

Vuoden 2008 alussa Destiasta tuli valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, joka perustettiin jatkamaan Tieliikelaitoksen liiketoimintaa.

Valtionyhtiöstä yksityiseksi yritykseksi

Destiasta tuli yksityinen yritys vuonna 2014, kun Suomen valtio myi Destian suomalaiselle sijoitusyhtiö Ahlström Capitalille. Ahlström Capitalin omistajuudessa kehitimme toimintaamme ja kehityimme arvojohdetuksi, johtavaksi infrayritykseksi Suomessa.

Osaksi kansainvälistä Colas-konsernia

Vuoden 2021 lopulla kansainvälinen Colas-konserni osti Destian Ahlström Capitalilta. Colas on yksi maailman johtavia liikenneinfrastruktuurin rakentajia ja kunnossapitäjiä, joka työllistää 55 000 henkilöä yli 50 maassa.

Mahdollistamme jatkossakin suomalaisten sujuvan arjen ja juhlan suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen infraa. Teemme sen suurella suomalaisella sydämellä, kuten aiemminkin, mutta entistä leveämmillä kansainvälisillä harteilla.