Tiedote

Destian laajennettu johtoryhmä vahvistuu uudella nimityksellä

Destia on 15. syyskuuta nimittänyt Seppo Kopsan (RI) hankintajohtajaksi ja Destian laajennetun johtoryhmän jäseneksi. Kopsa raportoi Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemelle.

Seppo Kopsa siirtyy Destialle Jatke Oy:lta, jossa hän toimi konsernin hankintajohtajana vuodesta 2020 lähtien. Aikaisemmin Kopsa on työskennellyt vastaavissa tehtävissä SRV Rakennus Oy:n, Lemminkäinen Talo Oy:n, Lemcon Oy:n sekä YIT Rakennus Oy:n palveluksessa.

”Olen erittäin iloinen päästessäni osaksi Destian organisaatiota. Odotan innolla uusia tehtäviäni sekä mahdollisuutta lähteä yhdessä kehittämään hankintaa entistäkin parempiin tuloksiin. Odotan vahvaa yhdessä tekemisen meininkiä, rohkeutta tehdä muutoksia sekä digitaalisuuden hyödyntämistä. Destialla on pitkä historia ja nyt Colasin myötä kansainvälisyys tuo uusia mahdollisuuksia. Näen Colasin verkostoissa huikean potentiaalin, joka meidän kannattaa hyödyntää. Destia on myös vastuullinen toimija, jonka arvot kohtaavat omieni kanssa”, Seppo Kopsa sanoo.

”Seppo tuo hankintaan vahvaa osaamista ja kokemusta, jonka voimin pystymme entistäkin vahvempina toteuttamaan hankinnan strategiset tavoitteet, muun muassa aktiivisesti kansainvälistämään hankintaamme”, Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi sanoo.

Seppo Kopsa

Elokuussa Destia on nimittänyt myös lakiasiainjohtajaksi Kennet Solinin (OTM), joka raportoi uudessa tehtävässään talousjohtaja Sanna Karvoselle. Solin toimi ennen siirtymistään Destialle lakimiehenä YIT Oyj:llä. Hän on aikaisemmin työskennellyt lakimiehenä myös SSAB:n palveluksessa sekä apulaislakimiehenä Roschierilla.

”On ollut mahtavaa päästä osaksi Destian voittavaa joukkuetta ja minut on otettu todella lämpimästi vastaan. Tuon mukanani positiivista virettä ja yhdessä tekemisen meininkiä ja uskon vahvasti siihen, että hyvällä yhteistyöllä ongelmat ja haasteet ovat ratkaistavissa”, Kennet Solin kertoo.

”Toivotan Sepon ja Kennetin molemmat lämpimästi tervetulleiksi osaksi joukkuettamme”, Tero Kiviniemi sanoo.

Kennet Solin