Tiedote

Destian Kelikeskus on tukenut talvisten teiden kunnossapitoa jo 30 vuotta

Juuri alkaneen talvihoitokauden myötä Destian Kelikeskus juhlii 30-vuotista taivaltaan. Nykyisin Helsingissä Ilmatieteen laitoksen yhteydessä toimiva Kelikeskus aloitti toimintansa Turussa 7.10.1991. Kelikeskuksessa teiden talvihoitoon erikoistuneet Destian asiantuntijat ja Ilmatieteen laitoksen meteorologit päivystävät ympäri vuorokauden talvihoitokauden aikana eli 15.9.–15.5.

Kelikeskuksesta käsin asiantuntijat seuraavat sää- ja kelimuutoksia reaaliaikaisesti. He arvioivat säätilan ja ajokelin kehittymistä satelliitti- ja tutkakuvien, tiesääennusteiden sekä tiesääasemien ja kelikameroiden tuottaman datan pohjalta ja välittävät tietoa eteenpäin Destian kunnossapidon urakoitsijoille koko maassa. Kelikeskus saa myös reaaliaikaista tietoa noin 1600 Destian ja sen aliurakoitsijoiden ajoneuvojen kunnossapidon toimenpiteistä kuten aurauksesta tai suolauksesta. Kelikeskuksesta saadun tilannekuvan pohjalta urakoitsijat saavat tiedon tarvittavista tienhoidon toimenpiteistä hyvissä ajoin. Ennakoivalla ja oikea-aikaisella talvikunnossapidolla on merkittävä vaikutus liikenteen turvallisuudelle ja sujuvuudelle.

Esimerkiksi kemiallinen liukkaudentorjunta tehdään muun muassa ennen lumisadetta, jotta lumi ei jäädy ja muodosta polanteita. Ennakoiva teiden liukkaudentorjunta voidaan aloittaa jopa kaksi tuntia ennen lumisadetta tai tien lämpötilan laskiessa alle nollan.

”Pohjoisissa sääolosuhteissa ennakoivalla kunnossapidolla on liikenneturvallisuuden kannalta merkittävä rooli. Kelikeskus on käyttänyt huippuluokan kehittyvää digitaalista osaamista jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja pystynyt tarjoamaan reaaliaikaista ja tarkkaa tilannekuvaa Destian kunnossapitourakoille. Uskon, että Destian Kelikeskus on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen”, kertoo Kelikeskuksen päällikkö Seppo Kaarto, joka on työskennellyt Kelikeskuksessa sen ensimmäisestä päivystysvuorosta lähtien.

Kolmenkymmenen vuoden aikana digitalisaatio on vauhdittanut kehitystä myös Kelikeskuksessa. Ensimmäisen kelikameran Kelikeskus asensi syyskuussa 1992, nykyään Kelikeskus hyödyntää Fintrafficin noin tuhatta kameraa. Vuonna 1991 tiesääasemia oli 133, nyt niitä on 440, joista monissa on pääaseman lisäksi optisia asemia. Vuosien aikana myös Kelikeskuksen satelliittien avulla saamat tiedot ovat tarkentuneet. Siinä missä ensimmäisinä vuosina satelliittikuva saatiin ainoastaan kerran päivässä, nykyisin Kelikeskus analysoi useita kymmeniä kuvia päivittäin. Päivystäjiä Kelikeskuksessa oli aluksi vain yksi ja välillä jopa 40, mutta teknologian kehittymisen myötä nykyisin pärjätään 12 päivystäjällä.

Talvikunnossapito luo puitteet turvalliselle liikenteelle, jolloin autoilijan tehtäväksi jää alentaa nopeuksia, tarkkailla muuta liikennettä sekä teiden reunoja ja huomioida keliolosuhteet. Nopeus pitää aina suhteuttaa tilanteeseen, mikä pimeällä ja liukkaalla kelillä tarkoittaa hidastamista. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tulee käyttää heijastimia, jotta he näkyvät liikenteessä.

Lokakuussa alkoivat myös Destian uudet viisivuotiset maanteiden hoitourakat: Nummi, Kangasala, Harjavalta, Pietarsaari, Ii ja Ranua sekä kuusivuotinen Imatra. Ne, kuten muutkin Destian kunnossapidon urakat, hyödyntävät Kelikeskuksen tuottamaa tietoa parhaan mahdollisen talvikunnossapidon varmistamiseksi. Destian markkinaosuus teiden kunnossapidossa on noin 47 prosenttia.

Destian Kelikeskuksen päällikkö, Seppo Kaarto.
Kelikeskusoperaattori Päivi Yüzlü ja Kelikeskuksen päällikkö Seppo Kaarto Destian Kelikeskuksessa Ilmatieteen laitoksella Helsingin Kumpulassa .