Infran taju Infra nyt

Silta luo työtä

Elokuussa 2016 Savonlinnan Laitaatsalmessa alkanut siltaurakka etenee aikataulussa. Talven ajan työmaalla on ahkeroinut 30–40 työntekijää. Kevään työvaiheet kasvattavat väen määrää.

– Olemme ensimmäisen sillan pilareiden tekemisessä puolivälissä. Kun aloitamme päällysrakenteiden tekemisen, kasvaa työntekijämäärämme viidenkymmenen tietämille, työmaapäällikkö Aki Loikkanen sanoo.

Työmaan kokonaisvahvuus pysynee samana aina siihen asti, kunnes urakka valmistuu elokuussa 2019.

– Kesällä väkeä siirtyy siltatöistä pois, mutta vastaavasti maanrakennustöissä heitä tarvitaan silloin lisää.

Urakan näkyvin työ on kahden noin 500 metriä pitkän betonisillan rakentaminen Laitaatsalmen yli. Kun sillat ovat valmistuneet ja rakennustelineet purettu, ruopataan vielä väylä nykyistä syvemmäksi.

– Laivat saadaan siirrettyä uudelle reitille Olavinlinnan viereisestä Kyrösalmesta, joka alkoi ahtautensa takia käydä vaaralliseksi.

Tuplasillasta tulee Suomen suurin täysbetonisilta. Sen alituskorkeus on 24,5 metriä, joten alta mahtuvat isoimmatkin sisävesilaivat. Valtatie 14:n viereen rakennettavalta kevyen liikenteen väylältä avautuvat upeat maisemat. Uudet sillat myös sujuvoittavat tieliikennettä, kun Kyrösalmen nostosillan läppiä ei enää tarvitse avata laivojen vuoksi.

”Urakkamme kokonaisvaikutus on noin 450 henkilötyövuotta.”

Savonlinnan ja koko Itä-Suomen alueelle Laitaatsalmen urakka on tärkeä piristysruiske. Pelkästään kaksivuotinen siltojen rakennustyö synnyttää noin 150 henkilötyövuotta.

– Ja kun yleisesti lasketaan, että välilliset vaikutukset ovat työmaahan verrattuna noin kaksinkertaiset, eli tässä noin 300 henkilötyövuotta, on urakkamme kokonaisvaikutus noin 450 henkilötyövuotta, Loikkanen sanoo.

Urakan työvoimasta noin 85 prosenttia tulee Savonlinnan ja Itä-Suomen alueelta. Destialta urakka työllistää kymmenkunta työntekijää, loput ovat eri työvaiheisiin erikoistuneita alihankkijoita, kuten siltojen teline-, muotti- ja valutyöt tekevä kuopiolainen Rakennuspalvelu Heikki Hiltunen Oy ja raudoitustöistä vastaava Kajaanin Raudoituspalvelu Oy.

Destia rekrytoi Laitaatsalmelle myös siltapuolen työnjohtajan.

– Betoniosaajia on vaikea löytää, mutta lopulta saimme ammattitaitoisen ja sopeutumiskykyisen nuoren kaverin. Juuri sopeutumiskyky on isossa urakassa korvaamatonta, Aki Loikkanen sanoo.

Kirjoittaja: Juho Paavola