Kesätöissä Destialla: ”Kysymyksille ja uusille ideoille on aina tilaa”
Destialla työskenteli kuluneena kesänä peräti 250 harjoittelijaa eri puolella Suomea, infran elinkaaren eri vaiheissa. Millaista oli kesätyö työnjohto-, geosuunnittelu- tai ympäristöharjoittelijana? Kosmo, Sara ja Jenni kertovat.
Kesä työnjohtoharjoittelijana
Kuka olet?
Olen Kosmo Pantzar ja työskentelin tämän kesän työnjohtoharjoittelussa Ivalon maanteiden hoitourakalla. Opiskelen liikennealan insinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Mitä teit kesän aikana Destialla?
Kesän alussa tein siltojen tarkistuksia ja loppukesästä sain jo vastuulleni pieniä projekteja. Työpaikalla vastuunjako mielestäni toimi hyvin – vastuuta sai juuri sen verran, mitä itse oli valmis kantamaan.
Kesän alussa tein siltojen tarkistuksia ja loppukesästä sain jo vastuulleni pieniä projekteja. Työpaikalla vastuunjako mielestäni toimi hyvin – vastuuta sai juuri sen verran, mitä itse oli valmis kantamaan.
Tyypillinen työpäiväni alkoi aamulla kello seitsemältä konttorilla. Päivän aikana työn alla oli esimerkiksi tulevien töiden suunnittelua tai materiaalien tilaamista. Tein töitä sekä itsenäisesti että yhdessä kollegoiden kanssa. Välillä työ vaati myös kohteissa paikan päällä käymistä suunnittelun tai tarkistusten merkeissä.
Vastuuta sai juuri sen verran, mitä itse oli valmis kantamaan.
Mikä oli parasta työssäsi?
Parasta työssäni oli ehdottomasti uuden oppiminen ja onnistumisen kokemukset. Virheiltäkään en ole välttynyt, mutta ne kuuluvat harjoitteluun ja kollegoilta sai aina tarvittaessa apua niiden korjaamiseen. Myös kannustavalla työilmapiirillä oli iso rooli saamassani positiivisessa ja opettavaisessa harjoittelukokemuksessa.
Kesä geosuunnitteluharjoittelijana
Kuka olet?
Olen Sara Hasegawa ja vietin kesän geosuunnitteluharjoittelijana Tampereen toimipisteessä. Opiskelen ympäristötekniikkaa Tampereen yliopistossa ja aloitan nyt syksyllä viidennen opintovuoteni. Maisterivaiheessa valitsin sivuaineeksi infrarakenteet ja kandivaiheessa luin sivuaineenani kiertotaloutta.
Mitä teit kesän aikana Destialla?
Tein kaivosinfran ympäristölupa-asioihin liittyviä tehtäviä, kuten laskeutusaltaiden mitoitusta, kaivosalueen vesistöjen laadun tarkastelua ja lupahakemusten kirjoittamista. Pääsin myös tutustumaan perinteisempään geosuunnitteluun muun muassa laatimalla pohjatutkimusohjelmia ja suunnitelmapiirustuksia.
Työpäiviini sisältyi etä- ja lähitapaamisia sekä itsenäistä työskentelyä, kuten raporttien kirjoittamista ja piirustusten tai mallinnusten tekemistä suunnitteluohjelmilla. Sain työskennellä toimistolla ja etänä, mikä toi mukavaa vaihtelua.
Mikä oli parasta työssäsi?
Opin paljon uutta, mikä oli antoisaa. Minusta oli hienoa nähdä, miten Destialla töitä räätälöidään omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Parasta oli myös osaavat ja kannustavat työkaverit sekä Tampereen toimiston harjoittelijaporukka!
Parasta oli myös osaavat ja kannustavat työkaverit sekä Tampereen toimiston harjoittelijaporukka!
Kesä ympäristöharjoittelijana
Kuka olet?
Olen Jenni Jokinen ja työskentelin ympäristöharjoittelijana Tampereen toimipisteessä. Valmistuin keväällä 2023 ympäristöinsinööriksi Vaasan ammattikorkeakoulusta. Syksyllä 2023 aloitin maisteriopinnot Tampereen yliopistossa, pääaineenani ympäristötekniikka ja sivuaineenani biotekniikka.
Mitä teit kesän aikana Destialla?
Viikoittaiset työtehtäväni sisälsivät riskinarviointien päivittämistä kemikaalirekisteriin, jätteiden siirtoasiakirjojen hyväksymistä sekä ympäristöhavaintojen läpikäyntiä. Kesäni suurin kokonaisuus oli jätehuoltouudistus, jonka tueksi kartoitin jätehuollon nykytilaa. Pääsin mukaan auditointiin sekä raportoinnin kehittämiseen, mistä opin paljon uutta.
Kesän aikana tein tiivistä yhteistyötä toisen ympäristöharjoittelijan kanssa. Vietimme myös aikaa muiden toimiston harjoittelijoiden kanssa, ja pääsimme yhdessä vierailemaan Espoon kaupunkirata -hankkeella sekä Sorilan kiviainesalueella.
Mikä oli parasta työssäsi?
Työ oli monipuolista ja vaihtelevaa, mikä kehitti osaamistani usealla osa-alueella. Sopivasti haastavat työtehtävät ja niissä onnistuminen kasvattivat varmuuttani sekä lisäsivät motivaatiota ja uteliaisuutta työtä kohtaan. Parasta oli myös yhteistyö muiden destialaisten kanssa ja tiimini kannustava ilmapiiri. Kysymyksille ja uusille ideoille oli aina tilaa!
Sopivasti haastavat työtehtävät ja niissä onnistuminen kasvattivat varmuuttani sekä lisäsivät motivaatiota ja uteliaisuutta työtä kohtaan.