Tiedotteet

Työnjohtaja (Kiuruvesi)

10.04.2017 03:00:00

Destia Oy

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli yli MEUR 490. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa.  Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä.

Tehtävän kuvaus

Haemme Kiuruveden alueurakkaan työnjohtajaa.

Tehtävä sisältää sekä hoitourakan työnjohtotehtäviä että kunnossapitotöitä. Toimit tehtävässä työmaapäällikön apuna ja saat kattavan näkemyksen alueurakan tehtävistä, kuten aliurakoitsijoiden johtamisesta ja budjetti- ja materiaaliseurannasta. Tehtävän toimipaikka on Kiuruvesi.

Odotamme

Edellytämme vähintään teknisen koulun/ammattikorkeakoulun tai vastaavan kotimaisen tai ulkomaisen yhdyskunta-, rakennus-, logistiikka- tai konetekniikan tutkintoa. Voit olla myös opintojesi loppuvaiheessa. Henkilökohtaisista ominaisuuksista arvostamme aktiivisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oppimishalua ja yhteistyökykyä.

Lisätietoja

Lisätietoja antaa työpäällikkö Hannu Lukkari, puh. 0400 273 546 tai hannu.lukkari@destia.fi

Liity joukkoomme toteuttamaan toimivampaa maailmaa!

Tarjoamme

Tarjoamme itsenäisen ja monipuolisen tehtävän infra-alan näköalapaikalla, missä pääset hyödyntämään alan kehittyneimpiä työmenetelmiä. Tarjoamme erinomaiset urakehitysmahdollisuudet, monipuoliset henkilöstöedut sekä reilut ja ammattitaitoiset työkaverit. Työyhteisössä jokaisen työpanosta arvostetaan – meillä ihmiset viihtyvät ja pääsevät vaikuttamaan. Meillä tehdään töitä rehdisti, rohkeasti ja taidolla.

Työsuhteen laatu Vakinainen työsuhde
Työn tyyppi Kokopäiväinen
Sijainti Kiuruvesi, Suomi
Hakuaika 10.4.2017 - 2.5.2017


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan