Tiedotteet

Kansalaistori: "Olemme saaneet juuri sitä, mitä olemme toivoneetkin"

10.02.2021 08:10:00

Destia toimi pääurakoitsijana Helsingin kaupungin tilaamassa mittavassa ja ainutlaatuisessa hankkeessa.

Destia on rakentanut kaikkien helsinkiläisten olohuoneen aivan kaupungin ydinkeskustaan. Vanhojen VR:n makasiinien tilalla ovat nyt uudet Kansalaistori ja Makasiinipuisto. Destia toimi pääurakoitsijana tässä Helsingin kaupungin tilaamassa mittavassa ja ainutlaatuisessa hankkeessa, joka rakennettiin tiukan aikataulun puitteissa.

Destian toteuttamaan kokonaisuuteen kuuluivat sekä Kansalaistori, Makasiinipuisto, Eero Erkon katu että osa Töölönlahden kadusta. Rakennusprojekti alkoi vuoden 2018 toukokuussa ja valmistui kesällä 2019.

– Tämä oli henkilökohtaisesti ainutlaatuinen urakka minun työurallani. En usko, että vastaavaa kohdetta tulee ihan heti uudelleen eteen, kertoo urakassa projektinjohtajana ja kaupungin tilaajaedustajana toiminut Anna Nyyssönen.

Mittava urakka sisälsi runsaasti erilaisia töitä

Urakan aikana muun muassa uudistettiin kunnallistekniikkaa, poistettiin pilaantunutta maata, rakennettiin käsin ladottu graniittinen torialue, leikkikenttä sekä puisto. Alueelle toteutettiin myös hydraulisia ajoestelaitteita liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Kaikki alueella näkyvä kiveys on todellakin tehty käsityönä täällä paikan päällä, Nyyssönen kertoo ja viittaa torin kauniisiin graniittilaattoihin.

Tilaajan ja pääurakoitsijan välinen luottamus tärkeintä

Koska urakka oli todella laaja, oli tilaajaan ja pääurakoitsijan välinen luottamus koko projektin ajan ehdottoman tärkeässä roolissa. Keskeisellä ja vilkkaalla alueella sijaitseva työmaa asetti omat haasteensa.

– Tämä ei ollut mikään helppo kohde. Vaikka ongelmia olikin, niin yhteistyö ja luottamus säilyivät. Ratkoimme eteen tulleet ongelmat yhdessä urakoitsijan ja valvojien kanssa mahdollisimman sujuvasti. Työkatkoja ei saanut päästä syntymään, koska tässä urakassa oli myös todella tiukka aikataulu, Nyyssönen painottaa.

– Tilaaja on ollut erittäin tyytyväinen. Olemme saaneet juuri sitä, mitä olemme toivoneetkin, Nyyssönen iloitsee.


< Palaa takaisin