Tiedotteet
Jo vuosisata turvaa talveen
08.03.2017 02:30:00
Maanteiden koneellinen talvikunnossapito juontaa juurensa 1920-luvulle. Autot ovat syrjäyttäneet hevoset ja reet, mutta lumi ei ole muuttunut.
Moni tunnistaa jäänmurtajien nimiä, mutta kuinka moni tuntee Lumikarhun, Tuiskun, Pyryn tai Iso-Antin? Ne ovat auroja, jotka komistivat talvitiepäivien näyttelyä vuonna 1933. Vuonna 1964 suosituin kärkiaura oli Ahjo Oy:n Pyry 3A. Sen työleveys oli 2 700 mm ja kärkikulma 80 astetta. Aura kulki jalaksilla ja se kiinnitettiin kuorma-autoon kaksipistekiinnityksellä.
Polanteita* ja tienpinnan liukkautta on estetty historian saatossa milloin nimismiehen, milloin valtion voimin. Kimmo Levän kirjoittama talvikunnossapidon pieni historiikki Lumiaura tarjoaa kiintoisan näkymän tielakeihin, Lumiauratoimikunnan toimintaan – ja jopa teiden suolausta vastustaneeseen kansanliikkeeseen.
Ensimmäiset säädökset talviaikaisesta tienhoidosta ovat peräisin vuodelta 1743. 1930-luvulla talvikunnossapito jaettiin kinostumisen estämiseen ja lumen poistoon. Kun tienvarsiaidat vähenivät, kinostuminenkin väheni. Samalla auraustarve lisääntyi.
Talvikunnossapidon kehittämisessä on paneuduttu muun muassa aurojen lumenheitto- ja sohjonpoistokykyyn. Sohjonpoistosta ja suolan käytöstä oppia on haettu Kanadasta saakka.
Ensimmäinen suomalaisiin oloihin kehitetty loskanpaiskija oli nimeltään Sin-Mac. Se esiteltiin yleisölle vuoden 1970 talvitiepäivillä. Työnäytös oli niin vakuuttava, että sille myönnettiin kunniapalkinto.