Tiedotteet

Destia suunnittelee Marinan aluetta Kalajoella

08.09.2017 12:00:00

Destia suunnittelee Kalajoen Marinan kaava-alueen katu- ja rakennussuunnitelmat sekä vesihuollon rakennussuunnitelmat. Kyseessä on Kalajoen matkailun kasvuohjelman kärkihanke. Uusi Marinan asemakaava mahdollistaa runsaasti korkeatasoista loma-asumista ja uusia matkailupalveluja, joilla tavoitellaan erityisesti kansainvälisiä matkailijoita myös kesäsesongin ulkopuolella. 

- Marinan asemakaavaan sisältyy kolme osa-aluetta, joista kaksi suurinta, Hotellikylän ja Dyynikylän alueet Destia nyt suunnittelee. Kyseessä on hyvin kiinnostaa ja vaativa hanke, jonka parissa kokonaisvaltaisesta suunnitteluosaamisesta on varmasti hyötyä, kiittelee Eerik Jarkko, hankkeen projektipäällikkö ja johtava konsultti Destiasta. 

Hanke jakautuu yleissuunnittelu-, katu- ja rakennussuunnitteluvaiheisiin. Katu- ja rakennussuunniteluun sisältyvät katujen ja torialueen suunnittelun, hulevesiviemäröinnin suunnittelun, sillan suunnittelun, tukimuurin suunnittelun, vesihuollon suunnittelun, valaistussuunnittelun ja liikenteenohjauksen suunnittelun sekä alueiden ympäristösuunnittelun.

- Tavoitteena on suunnitella korkeatasoinen lomalaisia ja matkailijoita palveleva viihtyisä ympäristö, joten tämä tulee pitää mielessä suunnitelmaa laadittaessa. Esimerkiksi lampien väliin tuleva kevyen liikenteen silta suunnitellaan erikoisen muotoiseksi katseen vangitsijaksi ja rannan tukimuurin ilme, käyttö ja muoto suunnitellaan ympäröivää, tulevaa rakennuskantaa vastaavaksi. Kävelyaukiolle suunnitellaan vesi- ja viheraiheisia ympäristöelementtejä. Lisäksi suunnittelu ottaa kantaa käytettäviin materiaaleihin, varusteisiin ja valaistusperiaatteisiin, kertoo Jarkko. 

Suunnittelutyö käynnistyi elokuussa ja valmistuu vuoden vaihteen jälkeen. Sopimus on jatkoa menestyksekkäälle yhteistyölle: Destia on tehnyt useita suunnitteluhankkeita Kalajoen kaupungille puitesopimuksen kautta tehtyinä toimeksiantoina.

Lisätietoja: Projektipäällikkö Eerik Jarkko puh. 050 409 3940 tai eerik.jarkko(at)destia.fi.

Tiedostot

release.html


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan