Tiedotteet

Annu Karttunen nimitetty Destian vt. henkilöstöjohtajaksi

11.01.2021 11:23:00

Annu Karttunen (KL) on nimitetty Destian väliaikaiseksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2021 alkaen.

Annu Karttunen (KL) on nimitetty Destian väliaikaiseksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2021 alkaen. Destian edellinen henkilöstöjohtaja, Taru Salo, siirtyy toisen yrityksen palvelukseen. Karttunen raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Tero Kiviniemelle.

Karttunen on vastannut Destian resursoinnista ja henkilöstön kehittämisestä vuodesta 2020 alkaen. Ennen Destialle siirtymistä hän toimi Caverion konsernissa HR-johtajana vastaten mm. johtamisen kehittämisestä ja konsernin henkilöstöasioista. Lisäksi hän on vastannut YIT:llä muun muassa Pohjois-Euroopan HR-toiminnoista ja tehnyt henkilöstön kehittämiseen ja resursointiin liittyviä tehtäviä niin YIT:llä kuin VTT:lläkin.

”Destiassa on jo entuudestaan vahva arvopohja ja osaaminen, joten jatkamme yhdessä uuden oppimista ja parantamista perustekemisessä. Panostamme myös vastuulliseen oppilaitosyhteistyöhön sekä valmentavaan ja tulokselliseen johtamiseen”, Karttunen kommentoi uutta tehtäväänsä.


< Palaa takaisin