Destia rakentaa raitiotietä Kalasatamasta Pasilaan

Destia on toisena pääurakoitsijana rakentamassa Helsingistä maailman toimivinta kaupunkia osana Kalasatamasta Pasilaan -hanketta. Allianssimallilla toteutettavassa hankkeessa rakennetaan noin 4,5 kilometriä uutta raitiotietä sekä siihen kytkeytyviä katualueita ja kunnallistekniikkaa välille Nihti-Kalasataman keskus-Hermannin rantatie-Vallilanlaakso-Pasila. Urakan aikana tehdään myös katualueiden peruskorjaus- ja uudisrakentamista ja parannetaan jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä. Esirakentaminen on alkanut Nihdissä heinäkuussa 2021 ja liikennöinnin on tarkoitus alkaa uudella reitillä vuonna 2024.
Hanke on osa Helsingin kaupungin ja HKL:n pyrkimystä kehittää joukkoliikenteestä aikaisempaa sujuvampi osa Helsingin kasvavaa kestävän liikkumisen verkostoa. Yhteys palvelee urakan valmistuttua arviolta 24 000 matkustajaa vuorokaudessa. Vastuullisuus on hankkeen keskiössä suunnittelusta toteutukseen Destian arvojen mukaisesti. Urakan tavoitteena on vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia ja hyödyntää energiaa säästäviä ratkaisuja sekä ylläpitää avointa vuorovaikutusta alueen asukkaiden ja yritysten kanssa.
Allianssi mahdollistaa osapuolten kokemuksen yhdistämisen
Kalasatamasta Pasilaan on laaja-alainen ja monimutkainen hanke vilkkaassa kaupunkiympäristössä, jossa liikkuu entuudestaan jalankulkijoita, pyöräilijöitä, busseja, metroja ja raskasta liikennettä sekä autoja. Allianssilla toteutettava urakka mahdollistaa resursoinnin joustavuuden ja eri osapuolten kokemuksen parhaan hyödyntämisen. Projektiallianssissa tilaaja ja palveluntuottajat suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhtenä organisaationa jakaen mahdollisuudet ja riskit. Tiivis yhteistyö ilmenee projektin aikana esimerkiksi säännöllisessä yhteistyöskentelyssä hankkeen Big Room -tilassa, johon osallistuvat samaan aikaan eri toteuttajaosapuolet.
Destian johtama Sörkan spora -allianssiryhmittymä urakoi haastavissa katuolosuhteissa keskellä urbaania Kalasatamaa. Ryhmittymän osuus uuden radan rakennustöistä on noin kolme kilometriä sijoittuen pääasiassa Hermannin rantatielle, jonka koko poikkileikkaus uusitaan urakan aikana Vanhalta talvitieltä pohjoiseen. Osuus perustetaan paalulaattarakenteelle, jota rakennetaan urakassa yhteensä yli 36 000 neliömetrin eli noin viiden jalkapallokentän kokoisen alueen edestä. Urakan aikana 15-20 metriä pitkiä yksittäisiä paaluja käytetään tien perustuksiin noin sadan kilometrin verran.
Hankkeessa panostetaan vastuullisuuteen ja digitaalisiin ratkaisuihin
Destian vahvuuksia Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa on vankka osaaminen haastavan ympäristön kaupunkirakentamisessa. Vahva toteutus- ja ylläpitovaiheiden osaaminen auttaa toimivien, viihtyisien ja kestävien kaupunkiympäristöjen suunnittelussa. Destialla on myös kokemusta yhteistyöllä toteutettujen hankkeiden toimintamalleista, mikä mahdollistaa urakan laadukkaan läpiviennin ja lopputuloksen.
Hankkeessa panostetaan erityisesti digitaalisuuteen ja uusien toimintamallien kehittämiseen ja käyttöönottoon. Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa on kehitetty muun muassa koko hankkeen yhteistä tiedonhallinnanjärjestelmää. Hankkeella on yhteinen käyttöliittymä, jonka kautta asiantuntijoilla on pääsy eri työkaluihin ja tiedon tallennuspaikkoihin. Alustalle kerätään dataa hankkeen eri vaiheista ja tarvittavat dokumentit sekä keskusteluryhmät löytyvät samasta paikasta, jonne jokaisella hankkeelle työskentelevällä henkilöllä on suora pääsy. Lisäksi hankkeessa hyödynnetään ajantasaista tilannekuvaa ja mallipohjaista rakentamista ja suunnittelua.