Destia rakentaa voimajohtoa Saariselällä

Destia on allekirjoittanut sopimuksen 110 kilovoltin voimajohtourakasta välillä Ivalo-Saariselkä Tunturiverkko Oy:n kanssa.
Urakassa rakennetaan noin 34 kilometriä uutta voimajohtoa. Rakennettavalle voimajohdolle tulee 174 pylvästä, jotka ovat pääsääntöisesti harustettuja putkipylväitä. Voimajohdon lisäksi Ivalon sähköasemalle asennetaan noin 200 metriä 110 kilovoltin maakaapelia.
– Uuden voimajohdon tavoitteena on turvata Saariselän sähkönsyöttö pitkälle tulevaisuuteen sekä saavuttaa riittävä käyttövarmuus. Haasteellisen urakasta tekevät tiukka aikataulu sekä vaativat olosuhteet, mutta toteutamme työt vankalla ammattitaidolla, kertoo projektijohtaja Teemu Palosaari.
Työt maastossa pyritään aloittamaan helmikuun 2019 aikana perustustöillä. Suunnittelun osalta työt ovat jo käynnissä. Urakan on oltava käyttöönotettavissa 31. lokakuuta 2019.