Länsimetro valmistuu

Pääkaupunkiseutu odottaa kiihkeästi metrolinjan laajenemista länteen. Samaa odottaa myös iso joukko destialaisia, sillä kyseessä on myös yksi Destian suurprojekteista. Yhtiö on osallistunut Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen kulkevan metron rakentamiseen kolmella alueella: louhinta- ja rakennustöissä sekä päällysrakenteissa. Työt alkoivat vuonna 2013.
Projektijohtaja Esa Juhantila vastasi 3,6 kilometrin mittaisen kaksoistunnelin ja viiden pystykuilun rakennusteknisistä töistä. RU-13-urakkaan kuuluva ratalinja ulottuu Helsingin Lauttasaaresta Espoon Keilaniemeen.
Seuraava, uusi urakka on jo ovella. Espoon Matinkylästä Kivenlahteen porhaltavan metrojatkeen louhintatyöt käynnistyvät, kun Destia ja tšekkiläinen Metrostav aloittavat pian työyhteenliittymänä Espoonlahden aseman ja tunneleiden louhintaurakan.
Destia Railin toimitusjohtaja Mikko Mäkelä toimii projektinjohtajana koko Länsimetron ratalinjan päällysrakenteiden rakentamisessa. Hän vastaa siitä, että raidesepeli, pölkyt, kiskot ja kaapelireitit on asennettu asianmukaisesti paikoilleen elokuuhun mennessä.
Länsimetro-projektissa on työskennellyt yhtaikaa parhaimmillaan 13 pääurakoitsijaa ja kolmisenkymmentä aliurakoitsijaa. Yhteydenpidon tarve eri toimijoiden kesken on siis ollut jatkuva.
– Aikataulupalavereja tulee kertymään yli kolmekymmentä. Niiden lisäksi meillä on ollut viitisenkymmentä ratatyö- ja urakoitsijapalaveria, päälle vielä työmaakokoukset ja projektin alkuvaiheessa suunnitelmakatselmukset, Mäkelä luettelee.
Töiden yhteensovittaminen aikataulullisesti ja logistisesti on ollut iso haaste. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella muun muassa turvallisuussyistä. Esimerkiksi materiaalien palonkestävyyden hyväksyttäminen kesti oletettua pidempään.
Destia perehdytti urakan aikana lähes 2 000 henkilöä tunnelityöskentelyyn. Maan alla työskennellessä työturvallisuus korostuu entisestään. Oppi meni perille.
– Koko aikana ei ole tapahtunut omalle henkilökunnalle yhtään vakavaa työtapaturmaa, Juhantila ja Mäkelä toteavat tyytyväisinä.
”Myös ahtaassa tilassa on osattava työskennellä
turvallisesti.”
– Saimme myös uutta kokemusta ahtaissa kalliotiloissa rakentamisesta ja toimimisesta. Muun muassa nostot vaikeutuvat, koska korkeus on rajallinen. Materiaalivalintoja on muutettava. Maan päällä voi käyttää suurmuotteja, mutta tunnelissa se ei onnistu, Juhantila kertoo.
Myös raiteiden rakentaminen vaati uusia toimintatapoja. Yksi tenkkapoo liittyi kaluston kulkusuuntiin.
– Perustyökoneemme, kiskopyöräkaivinkone, ei mahdu pyörähtämään tunnelissa. Muokkasimmekin työkaluja ja työkoneiden lisälaitteita tunneliin sopiviksi, Mäkelä sanoo.
Ainutlaatuinen urakka hitsasi työporukan yhteen. Projektinjohtajat kiittelevät työmaahenkilöstön ammattitaitoa ja kokemusta sekä onnistuneita aliurakoitsijavalintoja. Heidän mielestään kylillä voi surutta kehuskella sillä, että on saanut olla mukana niin ainutlaatuisessa projektissa.
Kirjoittaja: Helen Moster
Kuvat: Antti Vettenranta