TURVALLISUUTTA YMPÄRI VUOROKAUDEN:

  • Destian talvikunnossapito takaa, että tiellä liikkuminen on turvallista Suomen ankarissa olosuhteissa ympäri vuorokauden.

  • Destian ja Ilmatieteen laitoksen Kelikeskus laatii täsmäennusteita, joiden avulla alueurakoitsijat huolehtivat liikennöitävyydestä koko maassa.

HYVÄ, PAHA SUOLA

Tiesuola herättää tunteita puolesta ja vastaan: se vähentää liukkautta, mutta kuluttaa autoja.

Lue lisää

Hyvä, paha suola

Tiesuola herättää tunteita puolesta ja vastaan: se vähentää liukkautta, mutta vahingoittaa autoja.

Onko pakko suolata? Suolavesi likaa autot ja tuhoaa kulkuneuvojen alustat.

- Teitä suolataan tienkäyttäjien turvallisuuden takia. Isoon osaan onnettomuuksista pää- tai osasyy on tien liukkaus. Suolaamalla teistä pyritään saamaan pitävämpiä. Suomessa noin 7000 kilometriä teistä on sulina läpi talven suolaamisen ansiosta.

Miten suola toimii?

- Teiden suolauksessa hyödynnetään asfaltin omaa kitkaa. Suolan avulla estetään jää- tai lumikerroksen kiinnittyminen tienpintaan. Esimerkiksi hiekka ei pysy ajoradalla, kertoo kunnossapidon hankinnan asiantuntija Heikki Lappalainen Liikennevirastosta.

Miksi hyvälläkin ajokelillä näkee suola-autoja ruuhkauttamassa liikennettä?

- Teitä saatetaan suolata myös kuivalla ja hyvällä ajokelillä. Silloin kuitenkin pyritään ennakoimaan: ennen lumisadetta tehty suolaus estää lumen tarttumisen tienpintaan ja esimerkiksi polanteiden (painon alla tiivistynyttä ja osittain jäätynyttä lumikerrosta) syntymisen.

Suomessa on paljon pohjavesialueita, joissa liikenteen pitää sujua. Onko suola ympäristöriski?

- Tiesuolan käyttöä vähennetään tultaessa pohjavesialueille. Tieurakoiden myötä pohjavesialueet suojataan ja hulevedet ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle. Jonkin verran käytetään myös kalsiumkloridia ja kaliumformiaattia, josta jälkimmäinen on ympäristölle suotuisin vaihtoehto. Kaliumformiaatti liukenee hiilidioksidiksi ja vedeksi sulatettuaan tienpinnan, eikä se liukene pohjavesiin. Kaliumformiaattia käytetäänkin tietyillä pohjavesialueilla.

- Mutta sen käyttöön liittyy myös ongelmia. Kaliumformiaatti on tavallista tiesuolaa huomattavasti kalliimpaa, eikä sen avulla pysty poistamaan polanteita.

Kuinka paljon suolaa sitten käytetään?

- Suolaaminen on pysynyt viime vuosina hyvin hallinnassa, eikä suolaa käytetä enää yhtä paljon kuin ennen. Tähän syynä ovat paremmat säätiedotukset ja kohdennettu tienhoito.

Talvesta riippuen suolaa käytetään Suomen teillä noin 80 000–100 000 tonnia vuodessa.

TÄSMÄTIETO OHJAA AURAUSKALUSTOA

Destian ja Ilmatieteen laitoksen Kelikeskus päivystää 24/7 ja laatii ennusteita koko maan tiestölle.

Lue lisää

KUNNOSSAPITO ON TOIMITUSVARMUUDEN TAE

Destia turvaa, että SSAB:n teräsrullat liikkuvat tehtaalta asiakkaalle kaikilla keleillä, niin tulipalopakkasella kuin jäätävässä tihkusateessakin.

lue lisää

Aamu alkaa lastaamisella

Varhainen aamu Raahen satamassa. Tuuli puhaltelee heikosti ja pakkastakin on vain kuusi astetta. Poikkeuksellisen hyvä ilma m/v Missouriborgin ja m/v Aurigan lastaamiseen SSAB Europen terästehtaalla.

Töissä säällä kuin säällä

Aina keli ei kuitenkaan ole tehtaiden puolella. Haasteet pohjoisissa olosuhteissa ja meren kosteudessa ovat kovat. Tulipä vettä, räntää, lunta, jäätävää tihkua tai näyttipä lämpömittari nollaa tai tulipalopakkasia, SSAB:n on tuotettava terästä ja tuotteiden on päästävä maailmalle.

Kunnossapidon vaatimukset kasvaneet

Kovassa myrskyssä ja vaikealla kelillä ulkoalueiden tulee olla kunnossa. Destia on operoinut Raahen terästehtaalla jo 15 vuotta vastaten ulkoalueiden hoidosta. SSAB:n kiinteistöpäällikkö Sauli Kallio toteaa tuotantolaitoksen käytäntöjen muuttuneen, sillä kuljetukset ovat siirtyneet aiempaa enemmän junilta kumipyörille. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että teiden ja alueiden kunnossapidon vaatimukset ovat kasvaneet.

Turvaa työntekijöille ja liiketoiminnalle

SSAB:n alueisännöitsijä Taina Kallio muistuttaa, että kunnossapito paitsi turva tuotantolaitoksen katkeamattoman toiminnan, se vaikuttaa myös tehdasalueella työskentelevien yli 2200 henkilön työturvallisuuteen. - Tiet ja liikennealueet hoidetaan tehdasalueella paremmin kuin kaupungissa, Kallio kokee.

Laatua tarkoilla aikatauluilla

Destian Pohjois-Suomen työpäällikkö Heikki Karjalainen arvioikin työn luonteen tehdasalueella poikkeavan yleisestä tienhoidosta, koska asiakkaan tarpeet ovat tarkemmat niin laadullisesti kuin aikataulullisesti. Hyvä käytännön esimerkki on satama, jossa laivojen lastausajat määrittävät operoinnin.

Kunnossapitoa ympäri kellon

Destia on hoitanut Raahen terästehtaan ulkoalueita jo 15 vuoden ajan menestyksekkäästi. Laadukkaan kunnossapidon edellytys on ennakointi ja seuranta. Sääennusteet, alueen tiesääasemat ja Destian oma kelikeskus ovat jatkuvassa käytössä. - Kunnossapito ei kellonaikaa katso, Destian työmaapäällikkö Juha Typpö (oikealla) kertoo.

TURVALLISUUS TAATAAN HOITOLUOKITTAIN

Liikennevirasto määrittelee tienhoidon palvelutason, jota urakoitsijat toteuttavat.

lue lisää

Voit katsoa tieverkostoa hoitoluokkakohtaisesti kartalla klikkaamalla tekstiä

DESTIAN HOMMISSA
TUNNETAAN KUOPATKIN

Ilkka Uusitalo on pitänyt teitä kunnossa Destian kumppanina vuodesta 2004. Kelikeskuksen ja paikallistuntemuksen saumaton yhteistyö takaa korkean laadun palvelussa.

Katso video

Destian hommissa tunnetaan kuopatkin

KELIN HALLINTA ON TEKNIIKKALAJI

Katso video

Destian ja Ilmatieteen laitoksen yhteisessä Kelikeskuksessa meteorologit ja teiden talvihoitoon erikoistuneet asiantuntijat työskentelevät yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa, talven jokaisena päivänä. Muuttuviin sää- ja keliolosuhteisiin reagoidaan hälyttämällä Destian kunnossapidon auraus- ja liukkaudentorjuntatiimit liikkeelle ennakoidusti juuri oikeaan aikaan, että tiestö pysyy hyvässä kunnossa kelissä kuin kelissä.