Tiedotteet

Ranta-Kartanon alueen rakennustyöt etenevät Lahdessa

22.11.2017 08:00:00

Destian urakoiman Lahden Ranta-Kartanon alueen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Lahden ydinkeskustan ja Vesijärven välissä sijaitsevasta Ranta-Kartanosta on tavoitteena rakentaa viihtyisä asuinalue, jota tullaan kehittämään lähivuosina. Hankkeen ensimmäisen osan toteutus on ollut käynnissä kesästä alkaen. Valmiiksi Ranta-Kartanon alueella on saatu muun muassa hankkeen vaativat pilaantuneiden maiden kunnostustyöt, sekä kaikki vuodelle 2017 suunnitellut katualueiden uudet rakennekerrokset.

Jalkarannantien vanha liikenneympyrä on purettu pois ja uuden ympyrän kiveysten viimeistely on parhaillaan käynnissä. Ympyrän viereen rakennetaan myös biopidätysallas, jonka kautta hulevedet suodattuvat ennen laskeutumistaan Vesijärveen. Altaan 66 metriä pitkä tukimuuri on asennettu ja käynnissä on altaan pohjan muotoilu. Uusi Kartanonkatu, Kyösti Kallion katu ja Jalkarannantie saavat vielä asfalttipinnan ennen talvea.

– Tämä vuoden osalta työt alkavat olla valmiina ja työmaa laitetaan pian talviteloille. Sitä ennen toteutetaan vielä viimeiset asfaltoinnit, noppakiveykset sekä tiemerkinnät. Päällystystöitä ovat hieman haitanneet kovat vesisateet sekä runsas ensilumi, toteaa Destian työpäällikkö Asko Markoff.

Pilaantunutta maata ennakoitua enemmän

Pilaantuneiden maiden alue ja määrä olivat projektilla suuremmat kuin alun perin oli tiedossa. Kartanonkadun osuudella arvioitiin olevan pilaantuneiden maiden massoja noin 140 metrin matkalla, mutta lopulta kunnostustöitä tehtiin lähes 300 metrin matkalla.

– Uusia alueita, joiden kunnostamisesta oli myös huolehdittava, tuli esiin kunnallistekniikan kaivuutöiden aikana. Myös uusittavien katurakenteiden alta paljastuneet vanhat kunnallistekniset järjestelmät, joita ei suunnitelmissa ollut nähtävissä, toivat muutoksia töiden vaiheistukseen. Kaikesta huolimatta pysyimme kuitenkin aikataulussa, kertoo Markoff.

Työt Lahden Ranta-Kartanossa jatkuvat maaliskuussa 2018, kun Lahdenkatu–Hollolankatu liittymäalueen järjestelyitä parannetaan ja uusi Kartanonkatu liitetään Lahdenkatuun, sekä käsitellään Aleksanterinkadun pintarakenteet ensimmäisen korttelin osalta torille päin.

– Toteutamme ensin valmistelevat työt, ja ohjaamme liikenteen työalueella kiertotielle, minkä jälkeen aloitamme leikkaus- ja maanrakennustyöt, sanoo Markoff.

Ranta-Kartanon alueen rakennustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan syyskuun 2019 loppuun mennessä. Kolmivuotisessa urakassa rakennetaan uuden Ranta-Kartanon asuinalueen vaatimat kulkuväylät sekä infraa ydinkeskustan läheisyyteen, Hollolan, Lahden ja Aleksanterinkadun liittymäalueelta Vesijärven suuntaan.

Lisätietoa: Destian työpäällikkö Asko Markoff, p. 0400 207 211, asko.markoff(a)destia.fi

Tiedostot

release.html

Kuvat

RantaKartano


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan