Tiedotteet

Heikki Väisänen: "Olen saanut koko ajan oppia uutta"

28.02.2018 08:58:00

Heikki Väisänen työskentelee Destian rataliikennetoiminnassa kalustovastaavana ja työnjohtajana.

Heikki Väisänen työskentelee Destian rataliikennetoiminnassa kalustovastaavana ja työnjohtajana. Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät jatkuvasti kasvavassa yrityksessä tarkoittavat harvoin keskenään samanlaisia työpäiviä. Yksi työn parhaita puolia onkin Heikin mukaan se, että uutta pääsee oppimaan koko ajan.

Destia tarjoaa monipuolisesti erilaisia ratarakentamisen ja kunnossapidon palveluita. Kalustovastaavana Heikin arkeen kuuluvat niin toimisto- kuin kenttätyöt. Kalustovastaavana Heikki pitää käytännössä huolen siitä, että koneet ja sitä kautta hommat pyörivät tehokkaasti.

– Nuorempana kävin kesätöissä ratapuolen hommissa lapiomiehenä. Kun sain ajokortin taskuun, niin pääsin myös konehommiin ja ajamaan kiskopyöräkaivinkoneita, Heikki muistelee.

– Vuonna 2011 kävin työteknikkokoulutuksen ja pääsin etenemään työnjohtajaksi. Vuonna 2013 kävin vielä kuljettajakoulutuksen, jonka myötä saan nyt ajella myös näitä isompia laitteita tuolla radalla, hän kertoo.

Jatkuvasti kasvava yritys tarjoaa monipuolisia ja haastavia töitä

Heikki viihtyy työssään hyvin. Hyvän työporukan ja hyvien esimiesten kanssa on helppo tehdä töitä. Koko ajan kasvava yritys ja sitä kautta muuttuva toiminta pitää huolen siitä, ettei tylsää ehdi tulla ja haastetta riittää. Destian tavassa toimia korostuvat Heikin mukaan turvallisuus ja tehokkuus.

– Turvallisuus on aina ollut selkeä ykkösasia, mutta myös tehokkuuteen on panostettu.

– Parasta omassa työssäni on ollut se, että olen saanut koko ajan oppia uutta. Olen saanut olla mukana hankkimassa uutta kalustoa ja päättämässä, millaisia koneita meille tulee. Tämä on ollut erittäin mielenkiintoista, Heikki kuvailee.


< Palaa takaisin