Tiedotteet

Destian toteuttamalle Vt8 Luostarinkylän kohta -hankkeelle kunniamaininta Vuoden projekti -kilpailussa

31.10.2017 09:45:00

Destia suunnitteli ja toteutti Rauman Luostarinkylään marraskuussa 2016 valmistuneen eritasoliittymän. Hankkeen toteutuksessa hyödynnettiin tehokkaasti tietomalleja ja automaatiota. Projekti palkittiin kunniamaininnalla PRY Projektiyhdistys ry:n järjestämässä Vuoden projekti -kilpailussa.

Kilpailun raati halusi huomioida projektin kunniakirjalla digitalisaation ansiokkaasta hyödyntämisestä hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Olemme Destiassa tietomallipohjaisen suunnittelun ja rakentamisen edelläkävijöitä infra-alalla. Vt 8 Luostarinkylän kohta -hanke oli pilottikohde, jossa toteutusmetodi oli viety pidemmälle kuin missään muualla aiemmin toteutetussa infraprojektissa Suomessa, sanoo projektin työpäällikkönä toiminut Eetu Väisänen.

Hankkeessa kaikki maata muokkaavat työkoneet oli varustettu työkoneautomaatiojärjestelmillä, mikä mahdollisti työkoneautomaation kokonaisvaltaisen hyödyntämisen sekä mallipohjaisen laadunvalvontamenettelyn.

– Mallipohjaista suunnittelua ja työkoneautomaatiota hyödynnettiin laajasti, myös mm. työnaikaisissa liikennejärjestelyissä, sillan telineiden pohjissa ja monissa muissa työvaiheissa. Lisäksi hankkeessa pilotoitiin ja määritettiin digitaalinen luovutusaineisto, joka kattaa suunnittelun ja rakentamisen lopullisen toteuman, kertoo projekti- ja kehityspäällikkö Ville Suntio, joka toimi projektissa tietomallikoordinaattorin ja työmaainsinöörin tehtävissä.

Luostarinkylään valmistunut eritasoliittymä palvelee erityisesti Lakarin teollisuus- ja logistiikka-aluetta sekä Rauman kaupungin sisäistä liikennettä yhdistämällä Pohjoiskehän ja Koillisväylän sekä kulkuyhteyttä valtateiden 8 ja 12 välillä. Hanke toteutettiin ST-mallilla (suunnittele ja toteuta), jossa Destia vastasi hankkeen rakennussuunnittelusta ja toteutuksesta. Rakennuttajana hankkeessa toimi Liikennevirasto yhteistyössä Rauman kaupungin kanssa.

– Tietomallipohjainen suunnittelu ja rakentaminen tehostaa työtä ja minimoi virheiden mahdollisuuden. Tämä on niin tilaajan kuin urakoitsijankin etu. Se on järkevää myös kansantalouden vinkkelistä, korostaa Vt 8 Luostarinkylän kohta -hankkeen tilaajana toimineen Liikenneviraston projektipäällikkö Kari Partiainen.

Vuoden projekti -kilpailun tuomariston muodostivat PRY Projektiyhdistys ry, Ohjelmistoyrittäjät ry, Rakennusteollisuus ry, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry.

Lisätietoa:

Destia Oy

työpäällikkö Eetu Väisänen, p. 040 351 0790, eetu.vaisanen@destia.fi
projekti- ja kehityspäällikkö Ville Suntio, p. 040 350 2211, ville.suntio@destia.fi

Liikennevirasto

projektipäällikkö Kari Partiainen, p. 040 078 2865, kari.partiainen@liikennevirasto.fi 

Tiedostot

release.html

Kuvat

kaivinkone tietomallipohjaisuus


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan