Tiedotteet

Destian Liila-laskentalaite saapuu Lahteen

09.12.2021 10:00:00

Lahdessa otettiin marraskuussa käyttöön kaksi Destia Liila -laskentalaitetta, jotka laskevat Uudenmaankadun ja Pohjoisen Liipolankadun varrella ohikulkevat kävelijät ja pyöräilijät. Laitteiden avulla Lahden kaupunki voi seurata ja tilastoida käytetyn reitin suosion kehitystä sekä reaaliaikaista käyttöastetta ympäri vuorokauden. Näin liikkujista saatava tieto voi auttaa kaupunkia kehittämään pyörätieverkostoja.

Destia Liila eroaa muista laskentalaitteista näyttönsä ansiosta. Kulkijoiden lukumäärän lisäksi näytöllä on vapaata tilaa, jolla kaupunki voi välittää haluamaansa informaatiota ohikulkijoille. Näytöllä voidaan jakaa esimerkiksi erilaisia ilmoituksia, säätietoja tai tiedotteita. Lahdessa näytölle tulee tietoa esimerkiksi kaupunkipyörä Mankeleista.

”Lahdessa on paljon pyöräilypotentiaalia ja haluammekin kehittää kaupungin pyöräily- ja jalankulkuverkostoa palvellaksemme kaupunkilaisia paremmin. Destia Liilan avulla saamme tietoa ihmisten liikkumisesta, joka auttaa meitä kehittämään kulkuväyliä entistä toimivammiksi”, sanoo Lahden kaupungin hankepäällikkö Anna Huttunen

”Liila-laskentalaitteita on ollut käytössä Oulun seudulla jo muutaman vuoden ajan ja olemmekin iloisia, että palvelu on alkanut levitä myös muualle Suomeen. Lahdessa Liila saa uuden, Lahden kaupungille tunnusomaisen sinisen värimaailman. Myös näytöllä vaihtuva informaatio sekä kuvakkeet noudattavat kaupungin omaa visuaalista kuvastoa. Palvelua voidaan muokata hyvin pitkälle kaupungin toiveiden ja tarpeiden mukaan”, kertoo Destian järjestelmäasiantuntija Jonny Tiri.

Laskentalaitteen avulla voidaan seurata esimerkiksi työmatkapyöräilyn muutoksia vilkkaasti liikennöidyillä reiteillä tai kuntoilijamäärien kehitystä suositulla lenkkipolulla. Myös ohikulkijat voivat itse nähdä näytöltä, kuinka monta kävelijää tai pyöräilijää on käyttänyt kyseistä reittiä samana päivänä tai koko vuoden aikana.

Lue tästä lisää Destia Liila -laskentalaitteesta.

Lisätietoja Jonny Tiri, järjestelmäasiantuntija, Destia, sähköposti: jonny.tiri@destia.fi, puh: 040 724 0131 Destian viestintä: tiedotus@destia.fi

Tiedostot

release.html

Kuvat

Destia Liila -laskentalaite Uudenmaankadulla Lahdessa.


< Palaa takaisin