Tiedotteet

Destia voittanut voimajohtoprojektin Metsälinjalta

10.07.2019 10:00:00

Destia on voittanut voimajohtoprojektin Petäjävesi-Pyhänselkä 400kV hankekokonaisuudesta.

Kyseinen Metsälinjana tunnettu kokonaisuus kattaa uuden, noin 310 km pituisen voimajohdon rakentamisen Keski-Suomen Petäjävedeltä Oulunjoen Muhoksen välille. Fingrid Oyj:n hanke on jaettu kuuteen osaan (A, B, C, D, E ja F), joista nyt annetun päätöksen myötä Destia on valittu kahden osuuden toteuttajaksi (B ja C) – muiden osuuksien toteutusta kilpailutetaan parhaillaan.

”Kyseessä on merkittävä hanke, joka vahvistaa sähkönsiirtoyhteyksiä eteläiseen Suomeen teollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin sekä korvaa ikääntyneitä, vuosina 1940-50 rakennettuja voimajohtoja. Projektin myötä olemme myös Destian strategian ytimessä toteuttamassa kestävälle perustalle huomisen infraa ja mahdollistamassa pohjoista elämää myös tulevaisuudessa”, summaa Destian Energiaverkot-liiketoiminnan johtaja Tapio Leskinen.

Projektissa rakennetaan yhteensä noin 134 kilometriä uutta 400 kV voimajohtoa, jonka alta puretaan vanha 220 kV voimajohto pois noin 100 kilometrin matkalta. Uusi rakennettava voimajohto toteutetaan pääsääntöisesti harustetuilla ristikkopylväillä (joita on 318kpl), johdolle tulee ns. peltopylväitä 24kpl ja vapaastiseisovia pylväitä 14kpl. Yhteensä uusia pylväitä rakennettavalla osuudella on 356kpl.

Työt käynnistyvät syksyllä 2019 uuden voimajohdon perustustöillä sekä vanhan purettavan voimajohdon valmistelutöillä. Uusi voimajohto valmistuu kesällä 2022.

Lisätietoja: Destian Energiaverkot-liiketoiminnan johtaja Tapio Leskinen, tapio.leskinen(at)destia.fi, p. 040 120 9016 tai projektijohtaja Teemu Palosaari, teemu.palosaari(at)destia.fi, p. 040 628 2232

Tiedostot

release.html

Kuvat


< Palaa takaisin