Tiedotteet

Destia toteuttaa Jokikeskuksen rakennustyöt Porissa

31.08.2017 10:00:00

Destia urakoi Jokikeskus-hankkeen ensimmäisen osuuden rakennustyöt Porissa. Etelärantaan toteutettava Jokikeskus on osa Porin keskustan jokirannan korjaussuunnitelmaa. Rakennustyöt tehdään välillä Porin silta – Cafe Jazz vastapäätä Porin yliopistokeskusta. Porin kaupungin tilaama urakka valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Työt alueella alkoivat elokuussa pintarakenteiden purkamisella ja putkistojen uusimisella. Urakassa uusitaan jokirannan pintarakenteet, korjataan betonirakenteinen reunatukimuuri ja alikulkukäytävä sekä rakennetaan oleskelualueita kiveyksillä. Myös veneilijöiden ja jokirannan tapahtumien käyttämät infrarakenteet uusitaan.

– Alueelle rakennetaan oleskeluportaita ja kiveyksillä muodostetaan mm. trumpetti ja saksofoni pääasiassa luonnonkivestä tehtyjen pintarakenteiden pintaan jazz-teeman mukaisesti, Destian työpäällikkö Eetu Väisänen kertoo.

Eteläranta on yksi Porin kaupungin arvoalueista. Alueella on maisemallisten arvojen lisäksi tärkeä rooli tapahtuma-alueena. Etelärantaa ja Pohjoisrantaa yhdistää Porin ensimmäinen kiinteä rautasilta, joka otettiin käyttöön jo vuonna 1926. Destia peruskorjasi sillan vuonna 2014.

Lisätietoa: Destia Oy, työpäällikkö Eetu Väisänen, p. 040 351 0790, eetu.vaisanen(a)destia.fi

Tiedostot

release.html


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan