Tiedotteet

Blogi: Ollapa insinööri

10.01.2019 15:34:30

Työntekijöistä rakennusalalla on kova pula. Suhdanne on hyvin otollinen rakennusalalle työllistymiselle ja olenkin välillä koulun penkiltä töihin houkuteltavien opiskelijoiden kanssa keskustellessani kateellisena miettinyt, että ollapa insinööri!

Kesätöiden hakuajat aikaistuvat vuosi vuodelta niin kilpailijoilla kuin meilläkin. Destiassa aloitimme kesätyöhaun joulukuun alussa. Kesätyöpaikkoja on auennut haettavaksi pikkuhiljaa tammikuun puoleen väliin saakka, ja nyt voin sanoa, että aikalailla kaikki kesätyömme ovat auki. Yksittäisiä rekryjä varmasti tulee vielä myöhemmin keväällä, mutta mikäli mielit meille töihin, kannattaa toimia pian!

Destiaan hieman päälle vuosi sitten tullessani yllätyin positiivisesti siitä, miten tärkeä henkilöstöryhmä kesätyöntekijät meille ovat. Kesätyöntekijöitä ei ajatella vakituisten työntekijöiden lomien tuuraajana, vaan todellisina tulevaisuuden ammattilaisina, joihin panostetaan. Destiassa kesätyöt ja harjoittelijaohjelma ovat merkittävin vakituisten työntekijöiden rekrytointiväylä. Harjoittelijataustaisia työntekijöitä seuraammekin erinäisin henkilöstömittarein varmistaaksemme harjoittelijaohjelman tavoitteiden saavuttamisen. Voit olla varma, että kesätyö Destiassa yhdistettynä innokkaaseen asenteeseen avaa sinulle uranäkymät, joista voi monessa muussa yrityksessä vain haaveilla.

Haluamme jatkuvasti osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun kesätöiden merkityksestä. Siksi Destia on jälleen mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, ja olemme sitoutuneet tarjoamaan kesätyöntekijöille vastuullisen kesätyön periaatteiden mukaisia työpaikkoja. Vastuullisuus on meille hyvin tärkeä teema toiminnassa muutenkin. Työmarkkinoiden trendit ja vastuullisen liiketoiminnan merkityksen kasvu huolehtivat siitä, että vastuuttomasti toimivat yritykset häviävät kilpailun parhaista tekijöistä. Isona työnantajana Vastuullinen kesäduuni -kampanjan periaatteet esimerkiksi harjoittelun palkallisuudesta ja kirjallisista työsopimuksista ja -todistuksista ovat meille itsestäänselvyyksiä. Myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja meille. Suomen Rakennusinsinöörien Liiton kesätyökyselyssä teekkarinaisten keskipalkat jäivät selvästi miesten palkoista, mistä huolestuneena varmistimme oman tilanteemme kesätyöntekijöiden toteutuneissa palkoissa. Lopputulos oli hyvin ilahduttava; Destiassa sukupuolten välillä ei ole palkkaeroja.

Työhakemus on kuin rakkauskirje. Törmäsin tähän ajatukseen ensimmäisen kerran rekrytointijärjestelmä TalentAdoren tilaisuudessa, ja on vaikea keksiä kuvaavampaa vertausta sille, miten henkilökohtaisesta asiasta rekrytoinnissa on kyse. Siksi haluamme arvostaa jokaista hakijaa, joka meille hakee. Panostamme hakuprosessiin ja pyrimme siihen, että kaikille hakijoille jäisi prosessista hyvä fiilis. Pyrimme rekrytoinnissa keskittymään olennaiseen ja palvelemaan hakijoitamme.

Sain itse ensimmäisen opiskeluaikojen kesäduunini parin lauseen sähköpostilla. Siispä:

Opiskelija - Hae meille töihin.

 

Henriikka Hyytiäinen
HRD-asiantuntija, Destia

Tiedostot

release.html

Kuvat


< Palaa takaisin