Viestinnän yhteystiedot

Ota yhteyttä Destian viestintään lähettämällä sähköpostia tiedotus(at)destia.fi.  

Vuoden kesätyöntekijä 2017

ti 3. lokakuuta 2017 12.30.00

Insinööriopiskelija Jonne Ruopsa valittiin sekä Destian että Vastuullinen kesäduuni -kampanjan vuoden kesätyöntekijäksi 2017. Hän sanoo voittojen olleen molemmilla kerroilla totaalinen yllätys. Ruopsa kertoo suhtautuvansa kaikkiin saamiinsa työtehtäviin siten, että ne on tehtävä niin hyvin kuin mahdollista.

– En pelkää kysyä apua, kun vähänkin epäilyttää.

23-vuotias kemijärveläinen aloitti maanmittausinsinöörin opinnot syksyllä 2014.

– Ollaan esimiehen kanssa sovittu, että voidaan tehdä pidempi sopimus, kun opinnäytetyö on hänen pöydällään.

Syksyn Ruopsa työskentelee Kolarissa Rautuvaaran kaivoksen maisemointiurakassa. Työpäivät näyttävät Destian parhaat puolet: yhteinen huumorintaju piristää.

– Työnjohto, kaivurimiehet, jalkamiehet ja mittamiehet tekevät yhdessä töitä, minkä takia kokonaisuus on täydellinen.

Vuoden kesätyöntekijän valinnan perusteluissa Jonnea kiitettiin aloitteellisuudesta, vastuunkannosta ja omatoimisuudesta. Hänen luonnehdittiin ilmentävän parhaalla tavalla destialaisuutta.

Destia sosiaalisessa mediassa

Facebook | 19.7.2021

Destia Oy

Katso Facebookissa

Facebook | 9.7.2021

Destia Oy

Katso Facebookissa