Uudenkaupungin paraatipaikka

ke 5. lokakuuta 2016 07.54.00

Uudenkaupungin Kaupunginlahden vanhoille laiturirakenteille ja paalutuksille oli kertynyt ikää reilut viisikymmentä vuotta. Kaupungin sydän, jossa on paljon rantaravintoloita ja venepaikkoja, kaipasi myös yleistä ilmeen kohennusta. Uudenkaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari kertoo, että Kaupunginlahden kunnostusta oli suunniteltu pitkään. Urakka pystyttiin lopulta aloittamaan, kun rahoittajaksi tuli kaupungin ohella Mauno Vannaksen säätiö.

– Kunnostuksen ensimmäinen vaihe, jonka budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa, tehtiin niin sanottuna ranskalaisena urakkana: Destia voitti urakkakilpailun, koska se lupasi saada tällä summalla aikaan eniten valmista, Nikkari mainitsee.

Destian työpäällikkö Eetu Väisänen kertoo, että ensimmäisessä vaiheessa, syyskuun 2014 ja joulukuun 2015 välisenä aikana, edettiin Sorvakonsillasta Kaupunginlahden ympäri ja takaisin. Ranta paalutettiin ja tuettiin 930 metrin matkalta. Kunnostuksen toinen vaihe toteutettiin tavanomaisena urakkana, vuoden 2015 syksyn ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Budjetti oli nyt 1,9 miljoonaa euroa. Silloin edettiin rantaravintoloiden ja venepaikkojen kohdalta merelle päin 500 metriä. Paalutusten lisäksi laiturirakenteet uusittiin täysin.


Destia kohensi Kaupunginlahtea uusimalla rantojen paalutuksen lähes 1,5 kilometrin matkalta sekä rakentamalla uusia puisia rantalaitureita puoli kilometriä.


Rannat on nyt paalutettu kolmen metrin välein betonipaaluilla. Niiden välissä on puupaaluja. Betonipaaluja on neljä kilometriä, puupaaluja neljänkymmenen kilometrin verran.

– Makasiinien kohdalla laiturirakenne ankkuroitiin makasiinien alla olevaan kallioon. Kiinnitykseen tarvittavat poraukset tehtiin lautalla olleelta poravaunulta käsin, Väisänen mainitsee.

– Ja esimerkiksi Leijonapuiston, läheisen sorakentän tasoa korotettiin, jotta vesi ei nousisi sinne, Nikkari lisää.

Urakoihin liitettiin myös lisätöitä. Esimerkiksi alueen lähellä kulkeva pyörätie siirrettiin ylittämään rautatie entistä turvallisemmasta paikasta.

Rannat valaistiin ledeillä ja laitureille tuli pollarivalaisimia.

Uudenkaupungin kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén sai puolestaan idean, että laiturirakenteisiin olisi hyvä liittää led-valaistus.

– Näin onneksi tehtiinkin. Nyt ranta on upean näköinen myös pimeällä, Nikkari myhäilee.

Hän on muutenkin hyvin tyytyväinen harvinaislaatuisen urakan työn jälkeen – ja töiden sujumiseen:

– Kun puretaan rakenteita ja tehdään uusia, eteen tulee väistämättä yllätyksiä, joihin pitää reagoida.

Esimerkiksi rantapenkkaan tuli pieni sortuma, joka saatiin nopeasti tuettua. Kaikki sujui hämmästyttävän sopuisasti. Tieto kulki ja asioista oli helppo sopia. Aikataulu ja kustannusarviot pitivät hyvin.
Työt onnistuttiin myös aikatauluttamaan niin, että veneilijöille tai rannan ravintoloitsijoille ei koitunut liikaa häiriöitä.

– Tai no, viime syksynä, kun veneilykausi kesti marraskuulle, teki vähän tiukkaa. Mattimyöhäisten veneet jouduttiin hinaamaan paikalta, jotta pääsimme töihin, Väisänen naurahtaa.

Kaupunginlahden uudistuneesta ilmeestä päästään nauttimaan nyt myös talvella, sillä sinne avataan – jos jäätilanne sallii – Suomen suurin rusettiluistelurata.

Destia paransi myös alueella kulkevan pyörätien turvallisuutta.

Destia sosiaalisessa mediassa