Tiedotteet

Maatutka-asiantuntija Destialle (Espoo)

20.02.2017 02:00:00

Destia Oy

Destia on infra- ja rakennusalan palveluyhtiö, joka rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli yli 460 miljoonaa euroa. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta 1 500 destialaisen voimin ympäri Suomen.

Destian Asiantuntijapalvelut työllistää yli 130 suunnittelijaa ja on yksi Suomen suurimpia infrasuunnitteluun keskittyneitä suunnitteluorganisaatioita. Destia on ainoa toimija Suomessa, joka toteuttaa infraan liittyvät palvelut suunnittelusta rakentamiseen asti. Destian asiantuntijapalveluiden tiestötieto on 30 hengen asiantuntijaryhmä, joka on erikoistunut väylänpitäjien omaisuuden hallintaan sekä tiestöllä tehtäviin mittauksiin. Lupaamme asiakkaallemme järkevät ja kustannustehokkaat ratkaisut, digitaalista edelläkävijyyttä ja erinomaiset osaajat.

Tehtävän kuvaus

Haemme maatutka-asiantuntijaa Destian Espoon toimistolle.

Tuleva työsi liittyy tien rakennekerrosten tulkitsemiseen ja tutkimiseen maatutkadataa hyödyntäen. Lisäksi työnkuvaan kuuluu maatutkatulkinnan kehittäminen ja laskenta-algoritmien toteuttaminen yhdessä muiden AS:n asiantuntijoiden kanssa.

Edelleen tehtäviin kuuluu mittausdatan monipuolinen analyysi hyödyntäen uusimpia tilastollisia menetelmiä ja sovelluksia (@Risk, MiniTab, MatLab, R-studio jne) .

Työpaikkana on Destian Espoon toimisto, mutta työt saattavat sijaita ympäri Suomea sekä ulkomailla, joten matkustusvalmius on välttämätön. Projektiluonteisuudesta johtuen työpäivien pituus vaihtelee.

Odotamme

Etsimme oma-aloitteista ja alan huippuasiantuntijaa jolla on vahva akateeminen tausta, joka pystyy kehittämään tierakenteen mittausta maailman huipputasolle ja näytöt onnistumisista. Edellytämme teknisen alan koulutusta (Tekn. Tri tai DI). Arvostamme oma-aloitteisuutta ja työtä pelkäämätöntä asennetta sekä kykyä työskennellä itsenäisesti ja yksin, mutta osana tiimiä.

Tärkeää on, että olet motivoitunut ja kaipaat uusia haasteita ja halu nostaa edustamasi ala maailman kärkeen.

Toivomme myös, että sinulla on B- ajokortti.

Tarjoamme

Tarjoamme monipuolisen tehtävän infra-alan näköalapaikalla, missä pääset hyödyntämään alan kehittyneimpiä työmenetelmiä. Tarjoamme erinomaiset urakehitysmahdollisuudet, monipuoliset henkilöstöedut sekä reilut ja ammattitaitoiset työkaverit. Työyhteisössä jokaisen työpanosta arvostetaan – meillä ihmiset viihtyvät ja pääsevät vaikuttamaan. Meillä tehdään töitä rehdisti, rohkeasti ja taidolla.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Arto Kuskelin, puh. 040 5460 126 tai arto.kuskelin@destia.fi

Tule joukkoomme luomaan toimivampaa maailmaa!

Hakeminen

Jätä hakemus ja CV 13.3.2017 mennessä.

Työsuhteen laatu Vakinainen työsuhde
Työn tyyppi Kokopäiväinen
Sijainti Espoo, Suomi
Hakuaika 20.2.2017 - 13.3.2017


< Palaa takaisin

Tilaa tiedotteita




Tilaan