Pinnalla

Uratarina: Kelikeskusoperaattorista työnjohtajaksi hoitourakkaan

28.10.2016 13:38:00

Antti Sorvali
Työnjohtaja
Länsi-Suomen tulosyksikkö

Miten sinusta tuli tositoimija?

Itse asiassa vahingossa. Minulla on taustaa talonrakentamisen logistiikka- ja työturvallisuuspuolelta sekä viher- ja metsätöistä. Vuonna 2011 päätin, että haluan jonkin oikean, pysyvän ammatin ylioppilastutkinnon päälle. Helsingin kaupungilla työskennellyt insinöörituttavani vinkkasi, että infrarakentamisen puolella olisi ainakin reilusti töitä. Tästä heräsi ajatus hankkia insinöörin paperit ja valkoinen kypärä.

Ensimmäisen Metropolia ammattikorkeakoulussa viettämäni lukuvuoden jälkeen hain töihin muutamaan isoon rakennusyritykseen, joista Destia valikoitui mielenkiintoisimmaksi niin työtehtävien kuin palkankin suhteen. Vietin ensimmäisen kesän Vantaan alueurakassa niin sanottuna lapiomiehenä, josta siirryin syksyllä Destian Helsingin Kelikeskukseen operaattoriksi. Tein talvikauden ajan töitä opiskelun ohessa. Kaksi seuraavaa kesää jatkoin työnjohtajana Vantaan alueurakassa ja vietin talvet Kelikeskuksessa. Tein Destialle myös opinnäytetyön tienvarsiniitoista, minkä jälkeen siirryin vakituisesti työjohtajaksi Vantaan alueurakkaan. Tätä pestiä ei kestänyt kuin reilun vuoden ajan, sillä siirryin tänä syksynä työnjohtajaksi Vt 12 Tampereen Rantatunnelin isännöinti- ja hoitourakkaan. Rantatunneli avataan liikenteelle marraskuun puolessa välissä ja hoitourakka jatkuu vuoden 2022 syksyyn asti.

Mitä työsi pitää sisällään?

Syksy on kulunut muun muassa urakoitsijaneuvotteluissa, turvallisuus- ja työohjeita tehdessä, hankintoja suunnitellessa, kokouksissa, koulutuksissa, katselmuksissa. Rantatunnelin käyttöönotto liikenteelle edellyttää meiltäkin hieman työtä, jotta saamme homman rullaamaan asiallisesti. Minut löytää joko työpöytäni äärestä Tampereen toimipisteeltä tai tunneliympäristöstä. Lisäksi teen työni ohessa oppilaitosyhteistyötä, joka pitää sisällään muun muassa oppituntikäyntejä Metropolia ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä ohjaan myös mielenkiintoista opinnäytetyötä haittalajien torjunnasta.

Millainen Destia on työpaikkana? 

Näillä työmarkkinoilla olisin lähtenyt jo muualle, ellen aidosti pitäisi työstäni. Destialla on ison talon edut. Destian vahvuus on osaavassa henkilöstössä. Meiltä eläköityy tulevina vuosina paljon infra-alan ammattilaisia, joten Destia tarvitsee paljon uusia tositoimijoita lähivuosien aikana.

Olen kiitollinen monista työmahdollisuuksista ja vaihtelevista työtehtävistä, joita minulle on tarjottu. En ole missään vaiheessa edes ehtinyt hakea muualle töihin, koska seuraava työtehtävä on aina odottanut nurkan takana. Aamulla on mukava lähteä töihin ja tämän olen kertonut myös sekä kavereilleni että alaa opiskeleville nuorille.


< Palaa takaisin