Pinnalla

”Late, olet rohkea!”

07.06.2016 10:00:00

Anne Kokkola on työskennellyt viisitoista vuotta Destian Kaakkois-Suomen alueella. Hän on ollut mukana useissa tienrakentamisen urakoissa ja kunnallistekniikan saneerauksissa yhdessä työpäällikkö Lasse Kultasen kanssa.

– Haluan kiittää Latea monista hyvistä vinkeistä, joita olen häneltä saanut vuosien varrella. Hän on valanut minuun uskoa, että asiat aina ratkeavat, vaikka välillä tuntuisi, ettei urakka etene. Laten porukoissa työnteko on aina mukavaa. Tää meidän konkkaronkka on kuin yhtä suurta perhettä, Anne Kokkola kertoo.

– Latelta olen oppinut myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mistä on hyötyä niin työmaalla kuin perhepiirissä, hän naurahtaa.

Kultasen kärsivällinen ja avarakatseinen asenne työhön tulee Kokkolan mukaan esiin niin urakoiden toteuttamisessa kuin asiakkuuksien hoitamisessa.

– Late ei hermostu tiukoissakaan paikoissa, vaan osaa ratkoa pulmat rakentavasti neuvotellen. Viime kesän E 18 Haminan ohikulkutien loppu-urakassa hänen avarakatseisuutensa auttoi meitä löytämään keinot vastata tilaajan vaatimuksiin, Kokkola sanoo.

Kultanen on Kokkolan mukaan paitsi rakentava keskustelija ja innostava yhteistyökumppani, myös rohkea ja ennakkoluuloton infra-alan ammattilainen.

– Late palkkasi minut töihin vuosituhannen vaihteessa, jolloin infra-alalla työskenteli vielä suhteellisen vähän naisia. Hän luotti kykyihini, vaikka minulla ei silloin vielä ollut suurempia näyttöjä alalta. Olen myös tästä hänelle hyvin kiitollinen, Kokkola sanoo.


< Palaa takaisin