Pinnalla

Laatupäällikkö

24.02.2016 00:00:00

Työpaikallaan Espoon Bembölessä tiestömittauksen laatupäällikkö Pertti Virtala tutkii ensimmäiseksi seinällä vilkkuvaa valvontataulua. Se kertoo, missä Destian tiestömittaajat ovat ja miten projektit etenevät eri puolilla Suomea.

– Töihin on mukava tulla, koska mittarit osoittavat, että kaikki sujuu. Ja ellei suju, toimiin tartutaan heti, Pertti Virtala kertoo.

Maanteiden kunto, niiden uraisuus, epätasaisuus ja pintavauriot, on askarruttanut tätä yhdyskuntatekniikasta valmistunutta diplomi-insinööriä lähes koko työuran ajan. Jo edellisen työnantajan, silloisen Tiehallinnon (nykyisin Liikennevirasto), leivissä hän kehitti tiepäällysteiden, siltojen ja sorateiden ylläpitoa. Työn tuloksena tienpidon toimintasuunnitelmat voitiin perustaa myös mitattuun tietoon päällystysinsinöörien omien arvioiden lisäksi.

Parannusten myötä teiden kunto on nykyisin yhteneväinen koko maassa, mikä on iso ero entisaikoihin verrattuna. Sekin ihme nähtiin, että samalla kun tiet paranivat, ylläpitokustannukset pienenivät.

”Prosessien dokumentointi ei riitä.”

- Pertti Virtala, Destia

Tiestön ylläpitohankkeiden yhteydessä Virtala kiinnostui laadusta.

– Laatuajattelussa pitää olla kunnianhimoiset tavoitteet ja tehokkaat menetelmät. Ei riitä, että dokumentoidaan prosesseja ja käytäntöjä, joilla osoitetaan, että nykytila on hyvä. On katsottava pidemmälle.

Pertti Virtala on perehtynyt arvostettuun Six Sigma -laadunparannusmenetelmään. Amerikkalaisen laatuyhdistyksen hallinnoima opintokokonaisuus vaatii jättiuurastuksen. Opiskeltuaan 6 000 sivun teoriaosuuden ja noin sata erilaista laadunparannukseen liittyvää menetelmää Virtala suoritti korkeimman opintomäärän ja sai Black Belt -sertifikaatin vuonna 2009. Eikä siinä kaikki. Lisäksi hän opiskeli LEAN-menetelmää, jonka tavoitteena on parantaa prosesseja, sujuvoittaa tuotantoa ja poistaa tuotannosta pullonkaulat.

– Keskeistä on uuden ajattelun omaksuminen. Prosessien laadun parantaminen on tiimityötä. Se ei onnistu, jos tiimin jäsenten menetelmäosaamisessa on puutteita.

Koulutus on kaiken avain. Sitä Pertti Virtala on antanut runsaasti muun muassa Destian tiestömittaajille. Erityisen hyvältä hänestä tuntuukin laatutekniikan osaamisen lanseeraaminen Destiaan.

– Destialaiset hallitsevat kaikki tiestömittauslajit ja osaavat soveltaa laadunvarmistuksen periaatteita kaikkialla, Virtala kehuu.

Koulutettavaa olisi vielä paljon, etenkin, jos tiestön ylläpidossa halutaan ottaa todellinen harppaus uuteen ajatteluun.

– Tienpitäjät mittaavat tietä tarkasti. He keräävät valtavasti dataa, josta he käyttävät vain pienen osan.

Ajoneuvoteollisuus puolestaan tutkii autojen ajo-ominaisuuksia, mutta jättää tien ominaisuudet vähemmälle.

Tienpitäjät unohtavat auton, ajoneuvoteollisuus tien. Jujumme Destiassa on, että yhdistämme nämä kaksi ja saamme tietoa siitä, miten ajoneuvo käyttäytyy tiellä ja miltä matkustajasta tuntuu. Tällaisen tiedon analysoinnissa olemme edellä muita. Voisimme esitellä tuloksia myös kansainvälisillä foorumeilla, Virtala visioi.

Virtalan ideasampo ei tyrehdy, päinvastoin. Omasta hyvinvoinnistaan tämä Veikkolassa asuva 60-vuotias perheenisä huolehtii muun muassa uppoutumalla vihreän energian menetelmiin ja kotiautomaatioon.

Pertti Virtalan viisi vinkkiä

1. Coveyn Tie menestykseen -johtamismenetelmä auttaa intensiivisten ruuhkavuosien yli.

2. Opiskele LEAN-menetelmä. Se tekee hitaista prosesseista sujuvia.

3. Tutustu Six Sigmaan. Se nostaa laadun suosta pilviin.

4. Laajenna osaamistasi, niin pysyt kaukana yt-neuvotteluista.

5. Kouluttaudu. Kouluttaudu. Kouluttaudu.


< Palaa takaisin