Pinnalla

Harjoittelijaohjelma sytytti kiinnostuksen infrarakentamiseen

17.11.2017 09:00:00

Antti Snirvi
Työmaapäällikkö
Länsi-Suomi

Miten sinusta tuli tositoimija?

Tulin Destialle haalariharjoitteluun toisena opiskelukesänäni. Työt sujuivat sen verran hyvin, että kesän päätteeksi puhuttiin jo seuraavan vuoden harjoittelusta. Seuraavana kesänä pääsin työnjohtoharjoitteluun ja jatkoin opintojen ohessa keikkahommia. Valmistuin rakennusinsinööriksi TAMKista vuonna 2015 ja pääsin Destialle Pirkkalan toimistolle työnjohtajaksi.

Destian harjoittelijaohjelma vaikutti suoraan opintojeni suuntautumiseen, sillä haalariharjoittelun myötä vaihdoin pääaineeni talosuunnittelusta infrarakentamiseen. Alussa tein Destialla siltojen korjausurakoita ja olin useammassa urakassa yhtä aikaa. Viime vuonna työskentelin työnjohtajana, kun rakensimme rautatiesiltaa Ranta-Tampellaan ja tänä vuonna aloitin työt työmaapäällikkönä.

Tulevaisuudessa olisin kiinnostunut osallistumaan suurprojekteille ja näkemään, miten ne toteutetaan. Harjoittelut ohjasivat minut aikoinaan siltojen ja betonin pariin. Betoni elementtinä on yksi mielenkiintoisimmista, ja työ on teknisesti haastavaa laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Haastetta tuo myös projektien erilaisuus, sillä betonirakentamisessa on niin korjauskohteita kuin uudiskohteiden rakentamistakin.

Mitä työsi pitää sisällään?

Työmaapäällikkönä työskentelen vastaavana mestarina pienemmissä, noin vuoden kestoisissa sillanrakennus- ja korjausurakoissa. Käytännössä johdan projektin läpivientiä sekä yleistä turvallisuutta ja resurssien hankintaa. Tehtävänäni on katsoa, että työmaa etenee aikataulussa, joten olen paikalla työmaalla käytännössä päivittäin.

Tällä hetkellä teemme Lempäälän kanavan peruskorjausta. Kunnostamme kanavan tukiseiniä, jotka vesipiikataan ja valetaan IT-betonista uudelleen 600 metrin matkalta. Työ on vaativaa, koska työskentelemme liikennöidyn kanavan kapeassa vesistössä työlauttojen avulla ja sukeltamalla. Kanavan vesiliikenteen ja sukellustöiden takia olemme miettineet todella tarkkaan työn turvallisuusasiat ja käymme ne läpi kaikkien työntekijöiden kanssa perehdytyksien yhteydessä. Kaikki työntekijät kiinnittävät huomiota turvallisuuteen ja puuttuvat asioihin jo ennakoivasti.

Haastavin työ ja uran kohokohta tähän mennessä on ollut Lempäälän kanavasiltojen peruskorjaus. Urakkaan kuului Lempäälän kanavan ylikulkevan ratasillan kuivatusratkaisun uusiminen. Vanhan sillan kannelle oli suunniteltu asennettavaksi betonielementeistä muodostuva vedeneristetty laattarakenne, joka ohjaa hulevedet kuivatusputkille. Kanavasillan elementtien asentaminen toteutettiin juhannuksena 2017. Työhön oli varattu alle 72 tunnin työrako, josta 48 tunnin ajan Helsinki–Tampere rataosuus oli suljettu työmaan kohdalta. Lopulta työskentelyä jatkui yhtäjaksoisesti 65 tuntia töitä ja saimme kannen valmiiksi etuajassa hyvän suunnittelun ja laajan sisäisen yhteistyön avulla. Tunne oli mahtava!

Millainen Destia on työpaikkana?

Destia on viihtyisä työpaikka, jossa on hyvät mahdollisuudet oppia uutta ja tehdä monipuolisia työtehtäviä. En ole vielä työskennellyt kahdessa samanlaisessa projektissa, mikä on mahtavaa oman oppimisen ja mielenkiinnon säilymisen kannalta. Olen saanut omien kiinnostuksieni mukaan mahdollisuuksia sekä vastuuta.

Olen iloinen, että Destiassa voi liikkua projektien ja oman elämäntilanteen mukaan. Pirkkalassa työskentely sopii minulle tällä hetkellä hyvin. Koska olen kiinnostunut isommista projekteista, olen avoin liikkumaan koko Etelä-Suomen alueella töiden perässä – ja miksei muuallakin Suomessa, jos oikein iso tilaisuus aukenee.

Tulevaisuuden näen vahvasti rautatie- ja maantiesiltojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että Destia tukee vahvasti yksilön kehitystä ja koulutusta. Olen laajentanut osaamistani käymällä esimerkiksi betonityön kursseja. Esimiehen kanssa pohdimme tasaisin väliajoin pitkäjänteistä kehitystä sekä erilaisia lisäkoulutusmahdollisuuksia. Destiassa työskentelyä kuvaisin kaiken kaikkiaan yhteispeliksi, ja se sopii minulle mainiosti.


< Palaa takaisin