Pinnalla

Uratarina: tietekniikan parista infran suunnittelutöihin

21.08.2017 13:54:00

Marja-Terttu Sikiö
Vanhempi konsultti
Asiantuntijapalvelut

Miten sinusta tuli tositoimija?

Olen kotoisin Keski-Suomesta Korpilahdelta, mutta muutin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan tietekniikkaa Espoon Otaniemeen. Destiasta kiinnostuin aiemmassa työpaikassani Teknillisessä korkeakoulussa, jossa tein mm. selvityksiä Destian kehittämispäällikkö Oiva Huuskoselle sekä laatupäällikkö Rauno Kuuselalle. Destiassa minua kiinnosti erittäin monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin infra-alan tehtäviin. Niinpä hain Destiaan suunnittelijan tehtävään vuonna 2007. Työtehtävät Destiassa ovat pysyneet hyvin saman tapaisina koko kymmenen vuoden ajan – aluksi vastuuta annettiin projekteissa suunnittelijana ja sitten pikkuhiljaa vastuut laajenivat ja etenin projektipäällikön tehtävään. Vuonna 2013 aloitin ryhmäpäällikön tehtävässä.

Mitä työsi pitää sisällään?

Normaaliin työpäivääni kuuluu jonkin verran hallinnollista esimiestyötä sekä projektityötä. Parhaillaan minua työllistävät Liikennevirastolle tehtävät ohjetyöt ja kehittämisselvitykset sekä ELY-keskuksille tehtävät kuljetusselvitykset. Lisäksi syksyn aikana tehdään Destian asiantuntijapalvelujen projektipäälliköiden kanssa projektien sisäiset ja ulkoiset laatuauditoinnit.

Millainen Destia on työpaikkana?

Viihdyn tosi hyvin työssäni Destian Asiantuntijapalveluissa. Varsinkin uudenlainen tekeminen ja työn monipuolisuus motivoivat minua työssäni. On erityisen hienoa, että samalla toimistollamme Vantaalla on Asiantuntijapalvelujen lisäksi myös mm. Destian urakoivien yksiköiden ja Kiviainesyksikön väkeä. Se mahdollistaa suunnittelijoiden välittömät ”kahvipöytäkeskustelut” toteuttajien kanssa sekä lisää ymmärrystä puolin ja toisin.


< Palaa takaisin