Pinnalla

Työmaan turvallisuutta turvaamassa – vinkit kanssakulkijalle

11.05.2017 16:24:00

Destiassa työturvallisuus on kaiken tekemisen keskiössä, koska jokaisella tositoimijallamme on oikeus päästä terveenä ja yhtenä kappaleena kotiin. Pyrimme myös aina varmistamaan kanssaliikkujien turvallisuuden, mutta tämä toimii toiseenkin suuntaan. Kuka tahansa työmaiden läheisyydessä liikkuva voi omalta osaltaan vaikuttaa tositoimijoidemme työturvallisuutta pienin teoin. Tässäpä siis neljä vinkkiä, miten kukin meistä voi parantaa omaa, kuin työmaan turvallisuutta.

1. Kunnioita aitoja.

Kaikki ymmärtävät, että siihen on varmasti olemassa syynsä, miksi työmaa-alue on aidattu. Pieninkin, näennäisen hiljainen työmaa elää jatkuvasti, ja voi sisältää erilaisia vaaranpaikkoja aluetta paremmin tuntemattomalla. Joten vaikka näyttäisi, ettei työmaalla tapahdu juuri nyt mitään tai se on hiljentynyt illaksi, älä riskeeraa omaa hyvinvointiasi matkasi nopeuttamisen toivossa – seuraa liikenteenopasteita ja kierrä työmaa. Pieni vaiva, mutta sen ansiosta pääset varmasti perille turvallisesti.

2. Hidasta vauhtia.

Kuvitellaan, että olet vaikka mökkimatkalla ja huomaat tien vierellä ilmoituksen edessä olevasta tietyömaasta. Kohta vastaasi tulee nopeusmerkki, joka pyytää noudattamaan alempaa nopeutta työmaan kohdalla. Merkin noudattaminen ja kaasujalan höllentäminen on sinulle pieni juttu, mutta henkilöille, jotka työskentelevät vilkkaasti liikennöidyn työmaan vieressä tekosi merkitys on elintärkeä. Sinun suojanasi on auto, toisin kuin tositoimijoillamme, jotka työskentelevät päivästä toiseen säätä uhmaten taivasalla luodakseen toimivampaa Suomea, sinullekin.

3. Kun näet keltaisen vilkun – valpastu.

Kuvitellaan toinen tapaus siltä samalta mökkimatkalta, mutta nyt vaikkapa talvisemmissa oloissa. Ajat omissa ajatuksissasi eteenpäin, kunnes silmäkulmastasi huomaat jotain keltaista vilkkuvaa tien vierestä. Keltainen vilkku on kehotus valpastua ja hidastaa matkaa – jotain on tekeillä. Tositoimijamme pitävät Suomea liikkeessä mm. pitämällä huolta teiden valaistuksista tai auraamalla lumen edestäsi. Vilkkuva valo varoittaa tositoimijoistamme työssään – välistä jopa auton ulkopuolella – varmistahan heidän turvallisuutensa omalla valppaudellasi tarpeen niin vaatiessa.

4. Anna työrauha.

Tositoimijamme tekevät työtään ja luovat toimivampaa maailmaa pala palalta. Se palanen voi välillä tuntua pieneltä, mutta pienin paloinhan se elefanttikin syödään. Tositoimijamme ovat kyllä mukavia ja heidän kanssaan voi eksyä jutustelemaan pitemmäksikin aikaa, mutta palautteille ja kehitysehdotuksille on omat kanavansa. Anna heille siis rauha tehdä työtään keskeytyksettä, niin varmistat työn valmistumisen ilman liiallista haittaa kenellekään.

Bonuksena vielä vinkki työmailta kaikille teille – 10 sekunnin sääntö, joka kirjaimellisesti kehottaa pohtimaan tovin ennen kuin toimii. Varsin hyvä vinkki niin tien päällä kuin kotioloissa, voi pelastaa monelta murheelta.

Turvallista päivää kaikille!

Janne Pekkarinen
Turvallisuus- ja laatupäällikkö, Etelä-Suomi


< Palaa takaisin