Huollettu pyörä toimii ja on turvallinen

ti 21. elokuuta 2018 09.05.00

Työpäällikkö Eero Mikkola on viihtynyt pyörän päällä jo yli 2000 kilometriä tänä vuonna. Hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen, sillä alkuvuosi meni sairastellessa ja vammoja parannellessa.

Mikkola pyöräilee töihin läpi vuoden säästä riippumatta ja kehottaa kaikkia pyöräilijöitä panostamaan pyörän kunnossapitoon ja huoltoon.

– Kun polkupyörä on kunnossa, se toimii paremmin ja on turvallisempi, Mikkola neuvoo.

Eeron kolme vinkkiä:

1. Muista pyörän päivittäishuolto ja puhtaanapito. Varsinkin vaihteet ja jarrut vaativat säännöllistä puhtaanapitoa, ja renkaiden ilmanpaine kannattaa tarkastaa viikoittain. Vasta-alkaja pystyy tekemään tärkeimmät toimet ohjekirjan tai Youtuben avustuksella. Vuosihuolto kannattaa toki teettää ammattiliikkeessä, jos ei itse ole varma, mitä on tekemässä

2. Panosta varusteisiin. Varsinkin talvipyöräilyssä kannattaa panostaa vettä ja tuulta kestäviin ajovaatteisiin, kenkiin, hanskoihin ja erityisesti valaistukseen. Kypärään kiinnitettävä otsalamppu etu- ja takavalon lisäksi antaa turvaa paitsi pimeällä myös valaistuilla pyöräteillä. Kunnon repussa läppäri, vaihtovaatteet ja eväät kulkevat kevyesti mukana.

3. Hae inspiraatiota vempaimista. Kadonnut motivaatio voi löytyä hankkimalla sykemittarin tai ajotietokoneen. Ne voidaan virittää mittaamaan itselle sopivia tavoitteita. Esimerkiksi Sports Tracker tai Strava antavat mukavaa palautetta omasta kehittymisestä tai kannustavat jatkamaan, mikäli oma motivaatio ei riitä.

Destia sosiaalisessa mediassa