Avoin pelin henki

ke 7. kesäkuuta 2017 07.02.00

Projektipäällikkö Jussi Hämäläisellä on varsin hyvä käsitys siitä, miten hänen työuransa vastaisuudessa jatkuu. Siitä hän kiittää esimiestään Matti Mikkosta sekä yksikön päällikköä Pekka Koivulaa.

Matti tuli Jussille tutuksi jo ammattikorkeakoulun opettajana, Pekka puolestaan pestasi nyt 28-vuotiaan Jussin Destialle vuonna 2012.

Jussi opiskeli rakennusinsinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Opinnot ovat maistuneet sen jälkeenkin: tänä keväänä on tarkoitus saada päätökseen ylempi ammattikorkeakoulututkinto.

– Kiitos Matille ja Pekalle siitä, että olen päässyt vastuutehtäviin, Jussi sanoo.

Hän toimii siltasuunnittelijana Silta-, geo- ja rakennesuunnittelun yksikössä Kuopiossa. Toimenkuvaan kuuluu taitorakenteiden eli muun muassa siltojen, tukimuurien ja laiturirakenteiden tietomallintaminen. Vuoden alussa Jussi nimitettiin projektipäälliköksi. Edessä on mielenkiintoisia tehtäviä projektihallinnan ja asiakastyön parissa.

Jussi arvostaa Matin ja Pekan asiantuntemusta ja valtavaa tietovarantoa.

– Pelikenttä on todella avoin, asioista pystytään keskustelemaan ja mielipiteet huomioidaan. Jokaiselle annetaan mahdollisuus näyttää kyntensä, hän sanoo.

Samanlaista pelin henkeä tuore projektipäällikkö haluaa itsekin viedä eteenpäin.

– Teemme tiivistä yhteistyötä ja jaamme ideoita. Se on yksikkömme vahvuus.

Destia sosiaalisessa mediassa