Projektin­johto

Destia – sinun tuleva työpaikkasi?

Osana projektinjohtoamme saat rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa yhdessä huippuosaavien kollegoiden kanssa. Meillä pääset mukaan haastaviin ja suuriin hankkeisiin toiveidesi mukaisesti sekä kehittämään innovatiivisia toimintatapoja rakentamisessa ja sen digitalisoinnissa. Saat tarvittaessa tukea projektien läpivientiin myös kansainvälisiltä kollegoiltamme omistajamme Colasin kautta.

Parempi tuki projekteissa

Onnistumme yhteispelillä niin infran suunnittelussa, rakentamisessa kuin kunnossapidossa. Et ole yksin projektiesi kanssa, vaan saat tukea kollegoiltasi, esihenkilöltäsi sekä koko organisaatiolta. Projektinhallintaa tuemme vahvasti säännöllisellä kouluttamisella ja valmentavalla esihenkilötyöllä.

Varmempi tulevaisuus

Teemme töitä arvojemme mukaisesti. Ne luovat varmuutta liiketoiminnan jatkuvuudelle ja luotettavuudelle. Meillä on vahvaa infran tajua ja rohkeutta luoda vaikeimpiakin ratkaisuja. Olemme alan pioneeri tietomallipohjaisessa rakentamisessa. Emme jää paikallemme, vaan osaamme uudistua.

Rakennamme kestävämpää maailmaa

Tiesitkö, että meillä on rakennusalan kunnianhimoisimmat hiilineutraaliustavoitteet – aiomme olla ilmastopositiivinen vuoteen 2035 mennessä. Otamme rakentamisessa huomioon ympäristövaikutukset ja innovoimme infra-alalle uusia toimintatapoja ympäristökuormituksen vähentämiseksi.

Destia tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittyä

Työpäällikkö Ville Mäki-Lohiluoma haastattelussa

Yksin tässä ei olla koskaan tekemässä

Antti Palo työskentelee Destialla radan kunnossapitoalue 3:n työpäällikkönä.

Lue miten rakennamme huomisen infraa

Allianssijohtajalta vaaditaan avoimuutta, yhteistyötä ja kykyä kuunnella

Allianssihankkeessa saman pöydän ääressä istuvat tilaajat, suunnittelijat ja rakentajat.

Helsingin suurin tietyömaa teki Hämeentiestä rauhallisemman

Reilut kaksi vuotta kestäneessä hankkeessa Destia toteutti Hämeentien uudistuksen jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi.

Kaisantunneli on haastava infraosaamisen taidonnäyte

Helsingin päärautatieaseman ratapihan raiteet alittava Kaisantunneli valmistuu Destian urakoimana syksyllä 2023.

Heräsikö kysyttävää? Ota meihin yhteyttä!

Onko sinulla mielessäsi kysymys rekrytointiprosessista tai Destiassa työskentelystä? Ota meihin yhteyttä! Autamme sinua mielellämme.

Lotta Lukka

HRD-asiantuntija

rekrytointi@destia.fi

Petra Hautala

Junior HRD-asiantuntija

rekrytointi@destia.fi

Tule rakentamaan huomisen infraa kanssamme!

Etsimme jatkuvasti projektinjohtoa. Meillä on läpi vuoden avoimia työpaikkoja työnjohtajasta työpäällikköön.