Vastuullinen kesäduuni

Uutta virtaa asiantuntijapalveluihin - Arto Ruotsalainen aloittanut johtavana konsulttina

10.10.2016 15:12:00

FM Arto Ruotsalainen on aloittanut Destian Asiantuntijapalvelut- tulosyksikön johtoryhmän jäsenenä ja Liikenne- ja ympäristösuunnittelu -yksikön päällikkönä.

– Taustaltani olen suunnittelumaantieteilijä ja olen työskennellyt koko 2000-luvun yhdyskuntasuunnittelun parissa, aikaisempiin työnantajiini lukeutuvat mm. Pöyry ja viimeisimpänä Ramboll. Minua on aina kiinnostanut alueet ja yhdyskunnat sekä näiden toimivuus, joten totta kai yhtiö, jonka missiona on toimivampi maailma kiinnostaa työpaikkana, Ruotsalainen kertoo.

Destia tarjoaa näköalapaikan koko infraan, suunnittelusta rakentamiseen ja ylläpitoon. Tiet Destian kanssa ovat kohdanneet useita kertoja jo aikaisemminkin, kun Ruotsalainen on nähnyt aiempien projektiensa muuttuvan todeksi myös Destian tositoimijoiden käsissä.

– Destian etu on se, että se suunnittelee sekä rakentaa toimivia ympäristöjä. Tämä mahdollistaa vuoropuhelun asiantuntijapalveluiden ja konsultoinnin sekä rakentamisen että kunnossapidon väen välillä, myös uuden ideoinnin ja konkretisoinnin itse tekoon. Yhteistyömahdollisuuksia on lukuisia. Talon asiantuntijat hyötyvät rakentamisen asiantuntijuudesta ja ammattitaidosta suunnitteluvaiheessa, ja samoin rakentamisen tositoimijat voivat suunnittelijoiden avulla päästä kartalle kehittyvistä alueista ja mahdollisista tulevista tarjouskilpailuista – kaiken kaikkiaan siis mahdollisuuksia ja synergioita yhteistyöstä löytyy, pohtii Ruotsalainen.

Arto Ruotsalainen aloitti Destian palveluksessa lokakuun alusta, ja jo ensimmäisen viikon perusteella tuntee olonsa kotoisaksi.

– Minut on otettu avoimin sylin vastaan, organisaatio tuntuu sopivan kokoiselta ja helpolta lähestyä. Seuraavien viikkojen aikana tulen tapaamaan paljon destialaisia ja kartoittamaan, mitä kaikkea firma oikeastaan tekeekään. Esimiehenä johdan osaajia sekä Tampereella että Vantaalla, mutta etäjohtaminen on minulle tuttua jo entuudestaan. Tavoitteenani on pyrkiä rakentamaan luottamuksen ja tekemisen ilmapiiri, jossa yhteistyössä haemme ratkaisuja, joilla voimme jatkossa rakentaa entistäkin toimivampaa maailmaa, summaa Ruotsalainen.