Vastuullinen kesäduuni

Uratarina: Haalarihommista diplomityön pariin

30.11.2016 09:36:00

Henrik Saarnio
Insinöörioppilas
Etelä-Suomen tulosyksikkö

 

Miten sinusta tuli tositoimija?

Opiskelen yhdyskuntatekniikkaa Oulun yliopistossa ja jo opintojen alkuvaiheesta lähtien Destia on ollut tuttu yrityksenä. Destialaisia on käynyt pitämässä esityksiä seminaareissa ja ainejärjestö on järjestänyt excursioita Destian työmaille. Destia on myös esitellyt toimintaansa ja uramahdollisuuksia työmarkkinapäivillä. Esityksistä ja vierailusta jäi positiivinen kuva. Aikaisemmin olen työskennellyt mm. haalarihommissa sekä työjohtoharjoittelijana ja viime keväänä hain työjohtoharjoittelijaksi. Sain paikan ja aloitin viime huhtikuussa kesäharjoittelijana Hanhikivi 1 -hankkeen maanrakennus- ja louhintatyömaalla.

Mitä työsi pitää sisällään?

Kesän aikana sain osallistua monipuolisesti erilaisiin tehtäviin. Pääosin työtehtäväni liittyivät työturvallisuuteen ja ympäristöasioihin, joihin kiinnitetään erityistä huomiota Hanhikiven työmaalla. Sain myös avustaa projektinhallinnassa esimerkiksi toimitusketjuun liittyvissä tehtävissä.

Syyskuusta alkaen olen työstänyt Destialle diplomityötä. Työn aiheena on avolouhinnan mallipohjainen tuotanto ja laadunvarmistus. Työhön liittyen olen yrittänyt perehtyä mahdollisimman kattavasti mallipohjaiseen toteutuksen nykytilanteeseen infra-alalla ja kalliorakentamisessa. Olen myös opetellut käyttämään uusia ohjelmistoja. Tulevien viikkojen aikana tarkoituksena on pilotoida mallipohjaista toteutusta louhintatyömailla.

Millainen Destia on työpaikkana?

Olen viihtynyt erittäin hyvin Destialla ja töihin tulen aamuisin oikein mielelläni. Harjoittelijana olen saanut tukea aina tarvittaessa ja olen voinut rohkeasti kysyä asioista sekä tuoda omia näkemyksiäni esille. Destia huolehtii hyvin kesäharjoittelijoista.

Destiaa suosittelen työnantajana, infra-alan monipuolisena toimijana. Destia tarjoaa hyviä uramahdollisuuksia rakennetun ympäristön eri osa-alueilla. Infra-alan teknisessä kehityksessä Destia on myös edelläkävijöiden joukossa.