Ympäristörakentaminen

YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN – TAITOA VAATIVAA ERIKOISRAKENTAMISTA

Ympäristörakentaminen on taitoa vaativaa erikoisrakentamista. Vastuullisena kokonaisen elinympäristön rakentajana huomioimme ympäristönäkökohdat. Palveluvalikoimamme on laaja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksesta puistojen ja virkistysalueiden rakentamiseen.

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostaminen

Haitallisten kemikaalien käytön tiukasta kontrolloinnista huolimatta onnettomuuksia ja vuotoja maaperään ei voida kokonaan välttää. Pilaantuneiden maiden puhdistaminen on tärkeää ympäristön suojelemiseksi ja lisävaurioiden estämiseksi. Lisäksi käyttötarkoituksen muuttuessa maa-alue pitää usein kunnostaa ennen sen käyttöönottoa.

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamisessa tarvitaan oikeat välineet ja menetelmät. Lisäksi on huolehdittava pohjaveden suojauksesta työn aikana sekä saastuneen maa-aineksen loppusijoituksesta. Destialla on kokemusta haastavienkin kohteiden kunnostamisesta.

Suojausrakentaminen

Elinympäristömme kannalta tärkeää on pohjaveden suojaus. Suojausrakentamisessa on kiinnitettävä erityisestä huomiota ympäröiviin olosuhteisiin sekä halutun suojauksen tason määrittelemiseen. Tieympäristöjen pohjavesisuojausten lisäksi rakennamme suoja-altaita sekä suojausrakenteita haastaviinkin kohteisiin, esimerkiksi teollisuusyrityksille. Destian geosuunnittelutiimiin kuuluu maan kokeneimpia suojausratkaisujen suunnittelijoita.

Kaatopaikkarakentaminen

Kaatopaikkarakentaminen on vaativaa erikoisrakentamista, oli kyseessä sitten uuden kaatopaikan rakentaminen tai vanhan sulkeminen. Destia on Suomen johtava toimija kummallakin osa-alueella. Destialla on myös kokemusta kaatopaikkakaasun keräyksen hallinnasta ja siihen liittyvien rakenteiden toteuttamisesta.

viherrakentaminen

Toteutamme ammattitaidolla piharatkaisut avaimet käteen -periaatteella. Piharatkaisuja tarjoamme uudis- ja saneerauskohteisiin pääasiassa Keski-Suomen alueella kiinteistöyhtiöille, taloyhtiöille, liike- ja teollisuuskiinteistöille sekä rakennusliikkeille.

Palveluumme kuuluu kaikki piharakentamisen osa-alueet:

  • pihan pohja työt
  • istutukset
  • nurmetukset
  • kivirakennustyöt
  • piharakenteet.

Rakennamme myös leikkipaikat ja teemme leikkivälineiden turvatarkastukset.

Toteutamme koko pihan rakentamisen alusta loppuun tai toteutamme pihasta haluamanne alueet. Yhdellä sopimuksella saat kaiken tarvitsemasi suunnittelusta toteutukseen. Suunnittelemme ja rakennamme laadukkaan ratkaisun oikeaan hintaan joustavasti ja ammattitaidolla - niin pienet kuin suuretkin kohteet.

Vahva osaamisemme ja kattavat hankintaverkostomme mahdollistavat laadukkaan ja viihtyisän lopputuloksen.

Piharakentamisen suunnittelun ja toteutuksen kokonaispaketti sisältää:

SUUNNITTELU

  • pihasuunnittelu
  • leikkipaikkasuunnittelu
  • vihersuunnittelu

Kuuntelemme toiveesi ja teemme yhdessä kanssasi ideasta toimivan ja tarpeitasi vastaavan suunnitelman. Suunnittelutyön voimme toteuttaa myös erillispalveluna.

VIHERRAKENTAMINEN

  • pihan maarakennus työt
  • pinnan muotoilut
  • istutukset
  • nurmetukset
  • kivetykset
  • muurit
  • piharakenteet.

Rakennamme myös pihan tekniset järjestelmät, kuten sähköistykset sekä salaoja- ja sadevesiputkistojen asennukset. Lisäksi rakennamme leikkipaikat ja teemme leikkivälineiden turvallisuusstandardien mukaiset tarkastukset. Saat meiltä myös viherrakennustöiden takuuhoidot.

Toteutamme pihat avaimet käteen -palvelulla suunnittelusta toteutukseen. Ota yhteyttä, kartoitetaan yhdessä kohteesi toiveet ja tarpeet.

 

Ota yhteyttä