Paalutus

kantavampaa pohjaa paalutuksella

Paalutus on pohjarakennusmenetelmä jota käytetään kun maaperä rakennusalueella ei ole riittävän kantavaa rakentamista varten. Paalujen avulla rakennusten ja rakennelmien aiheuttama kuormitus viedään pehmeiden kerrosten läpi kovaan pohjaan saakka. Tekniikkaa voidaan hyödyntää myös olemassa olevien perustusten korjaamisessa ja vahvistamisessa, sekä esimerkiksi silloin, kun rakenteen käyttötarkoitus muuttuu ja perustuksille tulee lisää kuormaa. Destian tarjoamiin vaativan pohjarakentamisen paalutusmenetelmiin kuuluu lyöntipaalutus, porapaalutus, suihkupaalutus sekä kaivinpaalutus CFA-menetelmällä että ylös vedettävällä työputkella tehtävä porakaivinpaalutus. Yhtiön monipuolinen kalusto mahdollistaa paaluttamisen myös rakennusten sisällä ja muissa ahtaissa tiloissa.

Teräspaalutus soveltuu hyvin käytettäväksi kaikkien rakennusten ja rakennelmien perustamisessa. Teräspaalutuksen etuja betonipaalutukseen verrattuna ovat pienempi asennuskalusto, vähäinen tärinä sekä vähäisempi paalun rikkoutumisriski kiviä sisältävässä maassa. Teräsputkipaaluja asennetaan sekä lyömällä että poraamalla lähes kaikissa kokoluokissa. Betonipaalutus puolestaan on oikeissa olosuhteissa kustannustehokas vaihtoehto.

Teräs- ja betonipaalutustöitä tehdään sekä hydraulijärkäleillä että hydrauli- ja paineilmavasaroilla, eli lyöntipaalutustekniikalla. Ahtaissa tiloissa ja rakennusten välittömässä läheisyydessä asennustyöt suoritetaan pääsääntöisesti hydrauli- tai paineilmavasaralla tärinävaikutusten minimoimiseksi. Lyöntipaalujen kantavuuden varmistamme tarvittaessa PDA-mittauksin.

Porapaalutus on asennustarkka menetelmä, jolla paalut saadaan vietyä varmuudella myös täyttökerrosten ja lohkareiden läpi aina tiiviiseen peruskallioon saakka. Destian tuotevalikoimaan kuuluvat kaikki poraamalla asennettavat putkipaalut, sydänteräspaalut sekä injektoidut porapaalut. Tyypillisimpiä poraamalla asennettavia putkipaaluja ovat RD-porapaalut (RD-paalut 1220mm saakka), ja vastaavasti tavanomaisimpia injektoituja porapaaluja ovat Titan Ischebeck ja Mai –tyyppiset jatkuvakierteiset itseporautuvat tangot. Injektoidut porapaalut voidaan tehdä soveltuvissa maaperäolosuhteissa myös kitkapaaluiksi, jolloin paalupituudet jäävät tukipaaluvaihtoehtoa lyhyemmiksi.

Suihkupaalutus -menetelmää hyödynnettäessä maahan tehdään pilari voimakkaasti paineistetun sementtisuihkun avulla. Sementti-vesi seos pumpataan porauskalustossa olevien suuttimien läpi samalla kun poraputkia pyöritetään ja nostetaan ylöspäin. Pilarin läpimittaa säädellään suihkutussuuttimien läpimittaa, painetta, porakaluston pyöritysnopeutta ja nostonopeutta muuttamalla. Destia toteuttaa tällä menetelmällä myös tiivistysseiniä esim. ponttiseinien alapäähän.

Ota yhteyttä