Destia tuntee vastuunsa
Vastuullisuus on
osa Destian yrityskulttuuria, mikä näkyy
jokapäiväisessä toiminnassa. Vastuullisen toiminnan
lähtökohdat sisältyvät Destian arvoihin, visioon ja
strategiaan. Yritysvastuu merkitsee Destiassa
vastuuta taloudesta, ympäristöstä, ihmisistä ja
heidän turvallisuudestaan.
Destian toiminta vaikuttaa merkittävästi
yhteiskuntaan, eri sidosryhmiin ja ympäristöön.
Destia on tiedostanut vastuunsa, ja kehittää
yritysvastuuta kansainvälisen GRI-ohjeiston (Global
Reporting Initiative) mukaisesti.
Yhteiskunnan ja
asiakkaiden
tarpeet ja odotukset osoittavat suunnan yhtiön
tuotteiden ja palvelujen kehittämiselle. Asiakastyytyväisyys on keskeinen
toiminnan
onnistumisen mittari yritysvastuuseen
liittyvissä asioissa.
Destian johto on sitoutunut
omalla asenteellaan ja esimerkillään vastuulliseen
tapaan toimia. Yhtenäiset ohjeet ja selkeät
tavoitteet ovat koko organisaation toiminnan
käyttövoima. Henkilöstöä kohdellaan
oikeudenmukaisesti ja yhdessä sovittujen
periaatteiden mukaisesti.
Omaa osaamistaan Destia
täydentää kumppanuusverkostolla. Alihankkijoihin ja
yhteistyökumppaneihin suhtaudutaan reilusti tehtyjä
sopimuksia noudattaen. Destia edellyttää
yhteistyökumppaneiltaan lakien, sopimusten ja
yhteiskunnallisten velvoitteiden noudattamista sekä
ympäristön huomioon ottavaa toimintaa.
Destia viestii sidosryhmilleen rehellisesti ja
totuudenmukaisesti. Viestintä on avointa
vaikeidenkin päätösten kohdalla.