Destia tarjoaa opiskelijoille vuosittain lukuisia kesätyö- ja harjoittelupaikkoja ympäri Suomea. Avoinna olevat paikat löydät tältä sivulta.
Harjoittelupaikkoja haetaan täyttämällä sähköinen hakemuslomake ohjeiden mukaan. Yhdellä hakemuslomakkeella haetaan ainoastaan yhtä paikkaa. Paikkoja avautuu hakuun lisää alkutalven aikana. Hakuaika vaihtelee paikkakohtaisesti.
|
|
| 21.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
16.03.2012
Yksikön kuvaus:
Konserniyksikkö
Tehtävän kuvaus
Lakimiesharjoittelijaa avustamaan yhtiön lakipalveluyksikköä monipuolisissa tehtävissä. Sinun tulisi olla oikeutieteen opintojesi loppuvaiheessa, ja katsomme eduksesti, että omaat jo työkokemusta asianajotoimistosta tai lakiyksikön tehtävistä yritysmaailmassa. Työtehtäviesi kannalta katsomme myös eduksesi, että olet perehtynyt sopimusoikeuteen, mutta omaat lisäksi vähintään perustiedot myös yhtiö-, ympäristö- ja vahingonkorvausoikeudesta. Koska toimimme tiiviisti yhteistyössä liiketoiminnan kanssa, sinun tulisi olla kiinnostunut rakentamista ja urakointia koskevasta juridiikasta, sekä infra- ja rakennusalasta yleisesti. Tärkeimpänä pidämme oma-aloitteista ja reipasta asennetta työhön ja työssä oppimiseen.
Tarjoamme harjoittelupaikan ensisijaisesti kesän ajaksi, sekä mahdollisesti tarvittaessa myös tietyille ajanjaksoille loppuvuodesta.
Lähetä hakemus ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen
Edellytämme
Tarjoamme
Lakimiesharjoittelijamme saa mielenkiintoisen ja haasteellisen näköalapaikan infra-alaan sekä in-house juristin tehtäviin. Tervetuloa tosi toimiin!
Palkka
Sijoituspaikka
Vantaa, Heidehofintie
Lisätietoja tehtävästä
antaa hallinnon assistentti Christina Ylänkö, puh. 050 564 1565, christina.ylanko@destia.fi tai Destia Oy Christina Ylänkö, Heidehofintie 2, 01301 Vantaa
|
|
|
|
| 16.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
30.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Kalliorakentamiseen haetaan kolmea haalariharjoittelijaa.
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1. vuosikurssin amk-opiskelijaa
Tarjoamme
Mielenkiintoisia työtehtäviä hyvässä porukassa
Palkka
Sijoituspaikka
Koko Suomi, painottuen Etelä-Suomeen
Lisätietoja tehtävästä
antaa rakennuspäällikkö Pekka Kotro, 040 700 7343, pekka.kotro@destia.fi
|
|
|
|
| 16.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
30.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Kalliorakentamiseen haetaan kolmea työnjohtoharjoittelijaa
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2. tai 3. vuosikurssin amk-opiskelijaa
Tarjoamme
Mielenkiintoisia työtehtäviä hyvässä porukassa
Palkka
Sijoituspaikka
Koko Suomi, painottuen Etelä-Suomeen
Lisätietoja tehtävästä
antaa rakennuspäällikkö Pekka Kotro, puh. 040 7007343, pekka.kotro@destia.fi
|
|
|
|
| 13.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
09.03.2012
Yksikön kuvaus:
Destia Oy Asiantuntijapalvelut
Tehtävän kuvaus
Työ tehdään mittausautolla johon mittauslaitteet on jo asennettu. Työhön sisältyy tietojen käsittely ja tulosten oikeellisuuden tarkastaminen. Työ tehdään parityönä. Destia antaa perusteellisen koulutuksen ennen työn aloittamista. Ajokortti ja PC:n sujuva käyttötaito ovat työn tekemisen kannalta välttämättömiä. Lisäksi työ edellyttää matkustusvalmiutta. Käytännössä koko työaika tapahtuu tien päällä Suomessa ja Ruotsissa.
Toivomme, että voit aloitta ainakin osa-aikaisena jo maalis/huhtikuun vaihteessa jolloin koulutustilaisuudet pidetään. Tarvittaessa järjestetään lisäkoulutusta.
Varsinainen ruuhkahuippu tehtävässä sijoittuu kesä-lokakuulle. Tietojen käsittely ja analysointi painottuu talvikaudelle. Tarkempi aikataulu sopimuksen mukaan
Edellytämme
Tekniikan opiskelija (myös muut)
Englannin kielen taito välttämätön myös Ruotsin kielen taito auttaa huomattavasti.
Lisäksi toivomme näkemystä/osaamista
1. Mittaustoiminnalla kerättyjen tietojen käsittelymekanismeista, virhelähteistä ja laatumenetelmistä
2. Tietokantaosaaminen/ohjelmointi (Visual Basic)
Tarjoamme
Tekniikan opiskelijalle (ja muillekin)hieno tilaisuus saada monipuolista ja käytännönläheistä harjoittelua.
Palkka
Sijoituspaikka
Suomi ja Ruotsi
Lisätietoja tehtävästä
antaa kehittämispäällikkö Arto Kuskelin, arto.kuskelin@destia.fi
|
|
|
|
| 10.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
16.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Etelä-Suomen tulosyksikkö hakee maanrakennustöihin työnjohtoharjoittelijaa
Harjoitteluaika touko-elokuu
Edellytämme
Infra-alan 2. tai 3. vuosikurssin amk-insinööriopiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sopimuksen mukaan
Sijoituspaikka
Vantaa
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Mauri Ketonen, puh. 0500 784 631, mauri.ketonen@destia.fi
|
|
|
|
| 10.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
16.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Etelä-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa MRU 4 työmaalle rakennusaputöihin
Harjoitteluaika touko-elokuu
Edellytämme
Infra-alan 1. tai 2. vuosikurssin amk-insinööriopiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sopimuksen mukaan
Sijoituspaikka
Vantaa
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Mauri Ketonen, puh. 0500 784 631, mauri.ketonen@destia.fi
|
|
|
|
| 10.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
16.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Etelä-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa Tikkurilantielle rakennusaputöihin ja sillanrakennustyömaalle
Harjoitteluaika touko-elokuu
Edellytämme
Infra-alan 1. tai 2. vuosikurssin amk-insinööriopiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sopimuksen mukaan
Sijoituspaikka
Vantaa
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Mauri Ketonen, puh. 0500 784 631. mauri.ketonen@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Länsi-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa
alueurakkaan ja pieniin rakennuskohteisiin.
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Raahe,Ylivieska tai Pyhäjärvi sopimuksen mukaan
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Kari Kauppinen, 0400 268 976, kari.kauppinen@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Länsi-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelijaa
Pulkkilan alueurakkaan ja pieniin rakennuskohteisiin.
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Pulkkila
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Kari Kauppinen, 0400 268 976, kari.kauppinen@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Etelä-Suomen tulosyksikkö
Tehtävän kuvaus
Vantaan alueurakan tienhoitotehtäviin haetaan kahta tekniikan alan opiskelijaa haalariharjoitteluun
Harjoitteluaika sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan amk- tai yliopisto-opintoja. B-luokan ajokortti on välttämätön, C-luokan ajokortti katsotaan eduksi.
Tarjoamme
Haalarityötä opintojen alussa olevalle opiskelijalle
Palkka
Sijoituspaikka
Högberginhaara 2, 04360 Tuusula
Lisätietoja tehtävästä
antaa työmaapäällikkö Sakari Pääkkölä, puh. 0400 841052, sakari.paakkola@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Länsi-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelijaa
Jyväskylän alueurakkaan ja pieniin rakennuskohteisiin.
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2.-3. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Jyväskylä
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Jukka Pitkänen, 0400 243 373, jukka.pitkanen@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Länsi-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelijaa
Vaasan alueurakkaan ja pieniin rakennuskohteisiin sekä toista harjoittelijaa Kristiinan kaupungin alueurakkaan.
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2.-3. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Vaasa ja Närpiö
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Sune Nygård, 0400 751 265, sune.nygard@destia.fi
|
|
|
|
| 01.02.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Länsi-Suomen tulosyksikkö hakee teknisen alan harjoittelijaa Keski-Suomen rakennuskohteille
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Jyväskylä
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Sauli Kuusjärvi, 0400 142 497, sauli.kuusjarvi@destia.fi
|
|
|
|
| 31.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee siltaryhmään kahta työjohtoharjoittelijaa sijoituspaikkana Pori ja Rauma.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. -4. vuosikurssin amk-opiskelijaa
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Pori ja Rauma
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Eetu Väisänen, puh. 040 3510790, eetu.vaisanen@destia.fi
|
|
|
|
| 31.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Pohjoiskalotin tulosyksikkö hakee kahta kesäharjoittelijaa sillankorjaustöihin, toista Lapin alueelle ja toista Oulu-Kainuun alueelle.
Harjoitteluaika touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Rovaniemi, Oulu/Kajaani
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Asko Viitala, 0400 168 026, asko.viitala@destia.fi
|
|
|
|
| 31.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee kolmea työnjohtoharjoittelijaa ja kahta haalariharjoittelijaa Pirkkalaan
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Työnjohtoharjoittelija, infra-alan 2.-3. vuosikurssin amk-opiskelijoita
Haalariharjoittelija, 1.-2. vuosikurssin amk-opiskelijoita
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Pirkkala
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Pekka Nissinen, puh. 040 5599823, pekka.nissinen@destia.fi ja työpäällikkö Topi Tapanainen, puh. 040 8650280, topi.tapanainen@destia.fi
|
|
|
|
| 31.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Pohjoiskalotin tulosyksikkö hakee kesäharjoittelijaa maanrakennustöihin Ivalo-Utsjoki alueelle
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Ivalo
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Tuomo Rauhala, 0400 399 131, tuomo.rauhala@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee kahta työnjohtoharjoittelijaa Lahteen ja yhtä Heinolaan
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. - 4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Lahti ja Heinola
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Martti Tulonen, puh. 0400 127341, martti.tulonen@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Pohjois-Kalotin tulosyksikkö hakee 2 - 3 työnjohtoharjoittelijaa maanrakennustehtäviin Rovaniemelle ja Etelä-Lapin alueelle.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2. - 3. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Rovaniemi /Pello
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Pekka Kaisanlahti, puh. 0400 395 091, pekka.kaisanlahti@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Pohjois-Kalotin tulosyksikkö hakee 2-3 työnjohtoharjoittelijaa maanrakennustehtäviin Oulun alueelle.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 2. - 4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Oulu
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Heikki Karjalainen, 0400 898 362, heikki.karjalainen@destia.fi.
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Pohjois-Kalotin tulosyksikkö hakee Kainuuseen sekä Koillismaalle työnjohtoharjoittelijaa.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. - 4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Kajaani, Taivalkoski/Pudasjärvi
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Hannu Kela, 0400 283 983, hannu.kela@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelijaa Kangasalalle sekä Orivedelle.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. - 4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Kangasala ja Orivesi
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Annukka Suonpää, 040 5297860, annukka.suonpaa@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee hoitourkkaan ja pieniin rakennuskohteisiin haalariharjoittelijaa Poriin sekä Raumalle.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1. -2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Pori ja Rauma
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Mikko Kuusisto, puh. 0400 128026, mikko.kuusisto@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee kahta työnjohtoharjoittelijaa Turkuun ja yhtä Saloon sekä haalariharjoittelijaa Turkuun.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Työnjohtoharjoittelija, infra-alan 3.-4. vuosikurssin amk-opiskelija
Haalariharjoittelija, infra-alan 1.-2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Turku ja Salo
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Janne Rihko, puh. 040 7227862, janne.rihko@destia.fi
|
|
|
|
| 30.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen tulosyksikkö hakee kahta työnjohtoharjoittelijaa Hämeenlinnaan ja yhtä Forssaan.
Harjoitteluaika touko-elokuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3. - 4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Hämeenlinna ja Forssa
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Asko Markoff, puh. 0400 207211, asko.markoff@destia.fi
|
|
|
|
| 25.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelija Ilomatsin alueurakkaan
Edellytämme
3. tai 4. vuosikurssin amk- opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Joensuu
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Pekka Urjo, puh. 0400 554134, pekka.urjo@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa Iisalmen alueurakkaan kunnossapito- ja pienimuotoisiin rakentamistehtäviin
Harjoitteluaika on touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1.-2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Iisalmi
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Hannu Lukkari, hannu.lukkari@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen yksikkö hakee 3.-4. vuosikurssi infra-alan amk-opiskelijaa hoitourakan töihin ja pieniin rakennushankkeisiin.
Edellytämme
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Pori / Rauma
Lisätietoja tehtävästä
antaa Mikko Kuusisto, puh. 0400 128 026, mikko.kuusisto@destia.fi.
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
31.03.2012
Yksikön kuvaus:
Itä-Suomi
Tehtävän kuvaus
Mikkelin ja Savonlinnan alueurakoiden ja lähiseudun rakennustyömaiden työnjohtotehtävät.
Työn kesto 1.5.-31.8.2012
Edellytämme
Infra-alan AMK opiskelija tai vastaava. Ajokortti/oma auto
Tarjoamme
Tienhoidon/rakentamisen monipuoliset työnjohtotehtävät
Palkka
Sijoituspaikka
Mikkeli, Savonlinna
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Panu-Jussi Ruottinen, 0400 554120, panu-jussi.ruottinen@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Lounais-Suomen yksikkö hakee 3.-4. vuosikurssi infra-alan amk-opiskelijaa hoitourakan töihin ja pieniin rakennushankkeisiin.
Edellytämme
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Kankaanpää
Lisätietoja tehtävästä
antaa Mikko Kuusisto, puh. 0400 128 026, mikko.kuusisto@destia.fi.
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
31.03.2012
Yksikön kuvaus:
Kivi tulosyksikkö, Keski-Suomi
Tehtävän kuvaus
Maa-ainesalueiden tarkastus ja selvitystyöt sekä maa-ainestuotannon työnjohtotehtävät.
Oman auton käyttö välttämätöntä koska työt ovat osittain maastotöitä.
Työn kesto touko-syyskuu
Edellytämme
Infra-alan opiskelija esim. AMK tai vastaava, 1. vuosikurssista alkaen.
Tarjoamme
Vaihtelevaa maarakennusalan tehtäviä Etelä-Karjalan ja Kymeenlaakson alueella
Palkka
Sijoituspaikka
Kouvola
Lisätietoja tehtävästä
Myyntipäällikkö Sauli Ylösmäki puh. 0400 255531, sauli.ylosmaki@destia.fi tai maa-ainesvastaava Matti Varjus puh. 0400 255507, matti.varjus@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee siltaryhmään kahta haalariharjoittelijaa.
Harjoitteluaika touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1. tai 2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Kuopio ja Joensuu
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Jari Lievonen, puh. 040 5360021 jari.lievonen@destia.fi,
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
30.03.2012
Yksikön kuvaus:
Kiviaines tulosyksikkö/Etelä-Suomi
Tehtävän kuvaus
Getbergin kiviainesalueen kierrätystoiminnan hoito, valvonta ja paikallismyynti kesällä 2012. Kierrätystoiminnan kehittäminen yhdessä tuotepäällikön kanssa
Harjoittelu jakso touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Ympäristötekniikan/maanrakennusalan opiskelu katsotaan eduksi. Myös muut huomioidaan
Tarjoamme
Mahdollisuuden kehittää toimintaamme maa-ja kiviainesten kierrätyksessä sekä samalla kehittyä itse alalla
Palkka
Sijoituspaikka
Getberg Kirkkonummi
Lisätietoja tehtävästä
Myyntipäällikkö Risto Marttila, puh. 040 180 2777, risto.marttila@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee harjoittelijaa joka samalla opiskelee työnjohtotehtäviä vt 14 työmaalla Savonlinnassa.
Harjoitteluaika on touko-elokuu
Edellytämme
Infra-alan 1.-2. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Savonlinna
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Harri Korhonen, harri.korhonen@destia.fi, 0400 943 596.
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
01.05.2012
Yksikön kuvaus:
Kivi tulosyksikkö, Pohjois-Suomi
Tehtävän kuvaus
Työnjohto- ja suunnittelutyöt, aliurakoitsijoiden valvonta, alueiden inventointityöt sekä logistiikan valvonta.
4, vuosikurssin opiskelijalla mahdollisuus opinnäytetyöhön
Harjoitteluaika on touko-elokuu
Edellytämme
AMK insinööriopiskelija 3. tai 4. vuosikurssin opiskelija
Tarjoamme
Työnjohto- ja insinööriharjoittelua asiantuntijatehtävissä
Palkka
Sijoituspaikka
Oulu/Lapua
Lisätietoja tehtävästä
Myyntipäällikkö Jukka Salovaara, puh. 040 5507111, jukka.salovaara@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee työnjohtoharjoittelijaa mt 524 Nurmijärvi-Kuhmon raja työmaalle.
Harjoitteluaika touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 3.-4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Lieksa
Lisätietoja tehtävästä
antaa työpäällikkö Hannu Lukkari, hannu.lukkari@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
31.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Infrasuunnittelu hakee etupäässä 3. vuosikurssin AMK insinööriopiskelijoita Vantaa, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion, Kouvolan, Oulun ja Rovaniemen toimistoihin.
Työn kesto touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Kiinnostusta tie-, katu- ja aluesuunnittelutehtäviin
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Vantaa, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Kouvola, Oulu ja Rovaniemi
Lisätietoja tehtävästä
antaa yksikön päälliköt Markus Ventola, puh. 040 5491940, markus.ventola@destia.fi tai Pekka Karhinen, puh. 040 5576170, pekka.karhinen@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
31.03.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Infrasuunnittelu hakee 3. vuosikurssin tai ylemmän vuosikurssin korkeakouluinsinööriharjoittelijaa Vantaa toimistoon ( Tampere)
Työn kesto touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Kiinnostusta geotekniikkaan
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Vantaa (Tampere)
Lisätietoja tehtävästä
antaa yksikön päällikkö Panu Tolla, 040 5461026, panu.tolla@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa Viinijärven alueurakkaan kunnossapito- ja pienimuotoisiin rakentamistehtäviin.
Harjoitteluaika touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Infra-alan 1. tai 2. vuosikurssin amk-opiskelijaa
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Viinijärvi
Lisätietoja tehtävästä
antaa työmaapäällikkö Markku Leskinen, 0400 244 083, markku.leskinen@destia.fi
|
|
|
|
| 24.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
29.02.2012
Yksikön kuvaus:
Tehtävän kuvaus
Itä-Suomen tulosyksikkö hakee haalariharjoittelijaa sekä työnjohtoharjoittelijaa Pieni Neulaniemi työmaalle Kuopioon.
Harjoitteluaika touko-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Edellytämme
Haalariharjoittelija: Infra-alan 1.-2. vuosikurssin amk-opiskelija
Työnjohtoharjoittelija: Infra-alan 3.-4. vuosikurssin amk-opiskelija
Tarjoamme
Palkka
Sijoituspaikka
Kuopio
Lisätietoja tehtävästä
antaa työmaapäällikkö Antti Aholainen, 050 569 9039, antti.aholainen@destia.fi
|
|
|
|
| 18.01.2012 |
|
Hakuaika päättyy
31.03.2012
Yksikön kuvaus:
Kivi tulosyksikkö, Keski-Suomi
Tehtävän kuvaus
Murskaus- ja seulontatöiden valvontaa Hämeen alueella.
Työn kesto touko-syyskuu
Edellytämme
Infra-alan opiskelija, esim. AMK tai vastaava 1. vuosikurssista alkaen
Tarjoamme
Vaihtelevia maarakennusalan tehtäviä
Palkka
Sijoituspaikka
Tampere
Lisätietoja tehtävästä
Myyntipäällikkö Sauli Ylösmäki puh. 0400 255531, sauli.ylosmaki@destia.fi tai työmaapäällikkö Sara Syrjänen, puh. 040 7690970, sara.syrjanen@destia.fi
|
|