Destia on laatinut ent. Tiehallinnolle hoito- ja ylläpitosuunnitteluohjeen. Ohje oli koekäytössä vuoden 2008 aikana. Samanaikaisesti ohjeen kanssa valmistui pilottina ent. Savo-Karjalan tiepiirin hoito- ja ylläpitosuunnitelma vuosille 2006–2008. Ohje on nyt virallisesti käytössä ja olemme laatineet sen mukaisesti myös ent. Uudenmaan tiepiirille hoito- ja ylläpitosuunnitelman vuosille 2009-2012.
Ohje kattaa kaikki hoidon ja ylläpidon tuotteet ja siinä kuvataan kunkin hoito- ja ylläpitotuotteen suunnittelun kulku. Ohjeen keskeisiä kehittämislinjauksia ovat olleet asiakaslähtöisyyden, vuorovaikutteisuuden ja järjestelmällisyyden sekä läpinäkyvyyden vahvistaminen. Tiepiirikohtaisissa suunnitelmissa kuvataan kuinka valtakunnallisia toimintalinjoja toteutetaan tiepiirissä ja millaista palvelutasoa alueen tieverkkoa käyttäville asiakkaille tarjotaan. Suunnitelma toimii keskeisenä lähtökohtana hoidon ja ylläpidon hankinnoille sekä ohjaa hankittavien palveluiden laatutasoa.
Hoidon- ja ylläpidon ohjausvälineenä suunnitelmat liittyvät kiinteästi osaksi tienpidon alueellista toiminta- ja taloussuunnittelua (TTS). Hoidossa ja ylläpidossa käytettävien urakointimenettelyjen vuoksi tarkasteluja tehdään kuitenkin myös TTS:ää pidemmällä aikajänteellä.
Palaa takaisin
© Destia Oy, Heidehofintie 2, PL 206, 01301 Vantaa, tel. +358 20 444 11