
Destia rakentaa erilaisia liikennealueita: matkakeskuksia, tavaraliikenneasemia, ratapihoja, lentokenttiä sekä satamien infrarakenteita. Toteutuksessa noudatetaan asiakkaan tai Destian laatimaa rakennussuunnitelmaa.
Destia on suunnitellut ja rakentanut esimerkiksi urheilu- ja golfkenttiä, puistoja, virkistysalueita ja hautausmaita.
Kaatopaikkarakentaminen on taitoa vaativaa erikoisrakentamista, oli kyseessä sitten uuden kaatopaikan rakentaminen tai vanhan sulkeminen. Destia on Suomen johtava toimija kummallakin osa-alueella. Destialla on myös kokemusta kaatopaikkakaasun keräyksen hallinnasta ja siihen liittyvien rakenteiden toteuttamisesta.
Ympäristöä joudutaan suojaamaan erilaisten haitallisten aineiden leviämistä vastaan. Useimmiten suojausrakenteita käytetään maaperän ja pohjaveden suojeluun. Suojausrakentamisessa on kiinnitettävä erityisestä huomiota ympäröiviin olosuhteisiin sekä halutun suojauksen tason määrittelemiseen.
Tieympäristöjen pohjavesisuojausten lisäksi Destia rakentaa suoja-altaita sekä suojausrakenteita haastaviinkiin kohteisiin, esimerkiksi teollisuusyrityksille. Destian geosuunnittelutiimiin kuuluu maan kokeneimpia suojausratkaisujen suunnittelijoita.
Haitallisten kemikaalien käytön tiukasta kontrolloinnista huolimatta onnettomuuksia ja vuotoja maaperään ei voida kokonaan välttää. Pilaantuneiden maiden puhdistaminen on tärkeää ympäristön suojelemiseksi ja lisävaurioiden estämiseksi. Lisäksi käyttötarkoituksen muuttuessa maa-alue pitää usein kunnostaa ennen sen käyttöönottoa.
Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamisessa tarvitaan oikeat välineet ja menetelmät. Lisäksi on huolehdittava pohjaveden suojauksesta työn aikana sekä saastuneen maa-aineksen loppusijoituksesta. Destialla on kokemusta haastavienkin kohteiden kunnostamisesta yhteistyökumppaninsa Lassila & Tikanoja Oyj:n kanssa.
© Destia Oy, Heidehofintie 2, PL 206, 01301 Vantaa, tel. +358 20 444 11