Etusivulle
Etusivu > Palvelut > Rakentaminen
RAKENTAMINEN

Destia on liikenneväylien, liikenne- ja teollisuusympäristöjen ja koko elinympäristön osaava rakentaja

Vahva projektijohtaminen, korkea työn laatu ja tehokkaat toimintatavat ovat esimerkkejä vaatimuksista, joita asiakas osoittaa rakennusprojektinsa toimittajalle.

Destia on kokenut osaaja teiden, siltojen, liikenneympäristöjen, viheralueiden ja meluseinien rakentamisessa. Erikoisaloja ovat rautateiden ja energiainfran rakentaminen sekä ympäristörakentamisen osa-alueelta jätealueiden rakentaminen. Destia tarjoaa myös louhintatöitä ja myy kiviainesta.

Suunnittele ja toteuta -hankintamalli on yleistynyt viime vuosien aikana rakentamisessa ja ylläpidossa. Destian asiakkaille tämä merkitsee entistä räätälöidympiä ratkaisuja. Uusissa suurissa liikenneväylien rakennusprojekteissa hankintavalikoimaan kuuluvat myös elinkaarimallit. Tällaisissa projekteissa palveluun yhdistetään suunnittelun ja toteutuksen lisäksi myös väylien hoito, ylläpito ja rahoitus.

 


 
2/17/2009 Copyright Destia 2008