Destia - Toimivampi maailma
Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan
palveluyritys. Destia rakentaa, ylläpitää ja
suunnittelee liikenneväylien sekä liikenne- ja
teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia
elinympäristöjä. Palvelut ulottuvat kattavasta
maanpäällisestä toiminnasta myös maanalaiseen
rakentamiseen. Monipuolisen osaamisen ansiosta
destialaiset toteuttavat suuria ja merkityksellisiä
ratkaisuja. Ratkaisuja, joilla luodaan
edellytykset turvalliselle ja sujuvalle
liikkumiselle ja tehdään ympäröivästä maailmasta
pala palalta toimivampaa.
Destia-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli noin
600 miljoonaa euroa. Se on infra-alan
markkinajohtaja Suomessa. Destia-konserni koostuu emoyhtiö
Destia Oy:stä ja tytäryhtiöistä.
Destia-konsernin
taloudellinen informaatio
Destia virallisesti:
Y-tunnus: 2163026-3
Yhtiön nimi suomeksi: Destia Oy
Yhtiön nimi englanniksi: Destia Ltd
Yhtiön nimi ruotsiksi: Destia Ab