Kantatie 51:n parannushanke on edennyt suunniteltua nopeammin

09.01.2012 14:15:00

Kantatie 51:n Kirkkonummen ja Kivenlahden välisen osuuden parannushanke on edennyt leudon talven takia alkuperäistä aikataulua nopeammin. Liikenne voidaan avata nelikaistaisena jo ensi syksynä. Viimeistelytöitä jää kuitenkin vielä paljon vuodelle 2013. Parannushankkeen alkuperäinen aikataulu oli syksy 2013.

Vaikka kaistat saadaan auki etuajassa, uusi tieosuus valmistuu moottoritienä vuoden 2013 aikana. Tuleva kevät ja kesä tulevat osoittamaan, kuinka nopeasti viimeistelytyöt, kuten muun muassa meluesteet, saadaan tehtyä, kommentoi projektipäällikkö Jukka Hietaniemi.

Talven aikana työt keskittyvät vanhan ajoradan korjaukseen ja siltatöihin. Maanrakennus- ja louhintatöitä tehdään koko urakkavälillä. Siltatöistä merkittävimpiä ovat Espoonlahden uuden paikallisliikenteen sillan rakennustyöt sekä Jorvaksen risteyssillan rakentaminen.

Finnträskin vihersillan kaarityöt ovat meneillään ja kokonaisuudessaan vihersilta valmistuu kesällä 2012. Vuonna 2012 tienkäyttäjän kannalta merkittävimmät työt ovat Sarvvikin ja Jorvaksen eritasoliittymien avaaminen liikenteelle loppukesällä.

Vuoden 2013 aikana valmistuva kantatie 51:n Kirkkonummi–Kivenlahti välin parannushanke lisää liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Rakentamisen aikana kantatie 51 parannetaan moottoritieksi noin 10 kilometrin osuudelta, ja siihen rakennetaan kolme uutta eritasoliittymää sekä 10 uutta siltaa.

Lisätietoja: 
Liikennevirasto, projektipäällikkö Jukka Hietaniemi, puh. 0400 422 251, jukka.hietaniemi@liikennevirasto.fi
Pääurakoitsija Destia Oy, projektipäällikkö Jukka-Pekka Saikkonen, puh. 040 559 3775, jukka-pekka.saikkonen@destia.fi

Palaa takaisin
A A  |  Tulosta sivu  | Lähetä sivu Jaa sivu Facebook Twitter

© Destia Oy, Heidehofintie 2, PL 206, 01301 Vantaa, tel. +358 20 444 11