Destian varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

24.03.2011 09:00:00

Destia Oy:n eilen 23.3.2011 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2010 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta ei jaeta osinkoa.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten määrän viideksi ja nimitti hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Karri Kaitueen ja varapuheenjohtajaksi Matti Mantereen. Muiksi hallituksen jäseniksi uudelleen valittiin Elina Engman, Ilpo Nuutinen ja Solveig Törnroos-Huhtamäki. Kaikki hallituksen jäsenet ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenten palkkiot entisellään.

Tilikaudeksi 2011 yhtiökokous valitsi Destia Oy:n tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Deloitte & Touche Oy:n.

Hallituksen järjestäytyminen

Hallituksen toimintaa tukemaan nimitettiin hallituksen järjestäytymiskokouksessa kaksi valiokuntaa: nimitys- ja palkitsemisvaliokunta sekä tarkastusvaliokunta.

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana jatkaa Destian hallinto ja johtamisjärjestelmän mukaisesti hallituksen puheenjohtaja Karri Kaitue. Jäseniksi valittiin Elina Engman ja Ilpo Nuutinen. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Matti Mantere sekä jäseniksi Ilpo Nuutinen ja Solveig Törnroos-Huhtamäki.


Lisätietoa:
toimitusjohtaja Hannu Leinonen, p. 020 444 4000

Palaa takaisin
A A  |  Tulosta sivu  | Lähetä sivu Jaa sivu Facebook Twitter

© Destia Oy, Heidehofintie 2, PL 206, 01301 Vantaa, tel. +358 20 444 11